Kulttuuriaitta saa 110 000 euroa valtionavustusta

Eriikka Hienola

Jyväskylässä ja sen ympäristökunnissa toimiva Kulttuuriaitta saa 110 000 euroa valtionavustusta.

Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen myöntää avustuksia lastenkulttuurikeskuksille tänä vuonna yhteensä 1 388 000 euroa, ja keskuksia rahoittavat ministeriön ohella kunnat. Ministeriön tukemien keskusten määrä on noussut kahdessa vuodessa 11:stä 17:ään.

Kulttuuriaitta toimii Jyväskylässä, Muuramessa, Laukaassa, Petäjävedellä, Uuraisilla, Toivakassa, Hankasalmella, Keuruulla ja Multialla. Se on osa valtakunnallista Lastenkulttuurikeskusten verkostoa.

Viime vuonna keskuksien toimintaan osallistui 360 000 lasta, ja tarkoituksena on kasvattaa verkosto koko maan ja kaikki lapset kattavaksi. Suuri osa keskusten toiminnasta tapahtuu osana lasten koulu- tai päivähoitopäivää.

Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.