Blackhat

Blackhat on Kyberrikollisuuden maailmaan sijoittuva trilleri, jossa tietomurrosta tuomittu hakkeri (Chris Hemsworth) saa mahdollisuuden vapautua vankilasta liittymällä kansainväliseen tiimiin, joka jahtaa verkkorikollisuuteen erikoistunutta liigaa Chicagosta Los Angelesiin ja Hongkongista Jakartaan. Kun pahaa tarkoittava hakkeri alkaa uhata kansainvälistä turvallisuutta ja taloutta, on Kiinan ja Yhdysvaltojen tiedustelujärjestöjen yhdistettävä voimansa. Hakkeri harjoitellessaan lopullista iskua tulee räjäyttäneeksi kiinalaisen atomivoimalan ja rahaa saadakseen mullistaa USA:n pörssin tarvitaan FBI:n ja Kiinan parhaat agentit ja tietenkin vankilassa ollut nörtti pelastamaan maailmaa.

Tietokonerikoksista on vaikea tehdä toimivaa jännäriä. Koska vain näppäimistöä hakkaavien tyyppien esittäminen on tylsää, pitää mukaan saada toimintaa ottamalla mukaan pahan hakkerin palkkaamat säälimättömät palkkamurhaajat. Agenttien ja palkkasotilaiden kohtaamiset johtavat ammuskeluun tai mätkimiseen, joiden jälkeen on taas aika hakata näppäimiä.

Kun konnien motiivi enemmän tai vähemmän realistisen salapoliisityön avulla selviää, se herättää kummastusta. Ennemmin ihmettelee miksi he haluaisivat ryhtyä moiseen monimutkaisuuteen ottaen huomioon mihin he ovat jo osoittaneet pystyvänsä. Miksi nähdä mielettömästi vaivaa tuhotakseen mahdollisimman hankalasti jotain, jonne hyvikset kävelevät ongelmitta sisään?

Järkevä juoni ei ole mikään välttämättömyys hyvässä, mukaansatempaavassa jännityselokuvassa. Kömpelyyttä pahempi ongelma on, että Blackhat on ison osan kestostaan melko tylsä. Jos siitä poistaa ohjaaja Michael Mannin visuaalisen tyylikkyyden ja muutamat kieltämättä hengästyttävät hetket, jää jäljelle melkoisasti tyhjäkäyntiä ja sekavaa paikasta toiseen siirtymistä.

Kaikista pahinta kuitenkin on se, kuinka elokuva aiheensa mukaisesti tapahtuu jossain omassa virtuaalikuplassaan, jolla ei ole kosketusta reaalimaailmaan. Ydinvoimalan räjäyttäminen ei kosketa päähenkilöitä mitenkään - paitsi, että se estää erään johtolangan seuraamista. Epäinhimillisyys kiteytyy lopun väkijoukossa tapahtuvassa ratkaisevassa yhteenotossa. Hyvikset ja pahikset tönivät tieltään ja tappavat eteensä osuvia uskonnollisen kulkueen ihmisiä, jotka eivät tunnu reagoivan heihin mitenkään, vaan jatkavat sokeaa marssimistaan, tyhmiä alkuasukkaita kun ovat.

Chris Hemsworth suoriutuu hyvän hakkerin roolistaan kohtuullisesti, muista näyttelijöistä ei ole paljon sanomista. Käsikirjoituksessa olisi ollut paljon parantamisen varaa ja lyhempänä elokuva olisi voinut toimia paremmin.

Tähtiä 2/5

Hannu Lönnroth

Toiminta jysäri kyperrikollisuudesta, jossa kovat otteet ovat käytössä.Vankilakundi saa mahdollisuuden lyhentää tuomiotaan osallistumalla verkkorikollisuuden selvittelyyn. Maailmanlaajuisen rikollisjengin otteet ovat arvaamattomia.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää!

Tähtiä 4/5

Matti Pasanen

Sisä-Suomen Lehti julkaisee äänekoskelaisista elokuvaharrastajista koostuvan raadin arviot tuoreista ensi-iltaelokuvista. Raatiin kuuluvat: Jaana Tani, Matti Pasanen ja Hannu Lönnroth.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.