Garagefest Tanssisali Lutakossa 30.–31.1.2015

Tiisu, solistinaan Henrik Illikainen, oli Garagefestin lauantain yllättäjä. Kitaristin ja basistin luchadot-naamiot istuivat Tiisun teatraaliseen tyyliin. Agata Anttonen

Jemo Kettunen

Kaksi-iltainen Garagefest järjestettiin samaan aikaan Jyväskylän Lutakossa ja Joensuun Kerubissa. Jyväskylässä perjantaina esiintyneet yhtyeet kuultiin lauantaina Joensuussa ja toisin päin. Nimeään toteuttaen festarin bändivalinnat suuntautuivat kitaravetoiseen mekkalamusiikkiin.

Jyväskylässä tapahtuman starttasi Red Eleven, joka oli kuin vuosituhannen vaihteen hevirock-riffien reservaatti. Ja miksi ei, kun niistä moni oli maukas ja laulaja Tony Kaikkonen osasi pestinsä. Viitisentoista vuotta sitten vastaavalla show’lla olisi kierretty kansainvälisiä areenoita.

Liki kolmekymppinen Radiopuhelimet pysyy vuodesta toiseen väkivaltaisena ja tuoreena. Radiopuhelimien keikka on ristiriitainen kokemus: tekisi mieli pogota rock’n’roll-eläimen tavoin samalla kun pää tahtoo keskittyä Mäen huutamiin teksteihin, jotka ovat suomalaisen rock-lyriikan terävimpiä sivalluksia.

Circlensä ja Sonic Youthinsa opetelleet Teksti-TV 666:n rokkarit jumittivat kovalla äänenvoimakkuudella ja hypnoottisella meiningillä. Kaiken yllä leijui hipsterismin kalvakka aave. Hipster. Hipster. Eikös se ollut juttu jo muutamia vuosia sitten?

Perjantain esiintyjälista oli luja, mutta ohjelma melko raskas. Rämisevät kitarat bändi bändin perään alkoivat syödä räyhäämiseltä tehoa. Viimeisenä esiintynyt matalamman energian tunnelmoiva Callisto olisi ollut kiitollisemmassa paikassa hengähdystaukona hieman aiemmin.

Paremmin tasapainotetun lauantai-illan aloittanut Tiisu oli illan yllättäjä. Laulaja Henrik Illikainen tiesi rajansa ja meni epäröimättä niiden yli. Musiikillisesti Irwiniä ja YUP:ta sekoittaneen bändin meno oli niin raju, että keikan jälkeen pojat pääsivät nöyrästi moppaamaan esiintymislavan.

Lauantai-iltaan hengähdystauon tuoneen Talmud Beachin blues-minimalismi sai kämmenet hikoamaan, mutta samaan aikaan suun kuivumaan. Vaan ei hätää, apuun tuli festareilla lanseerattu Hiisi-panimon Lutakon 25-vuotisjuhlaolut. Mukavasti paahteinen tumma IPA, jolle arvosanaksi ensituntumalla kolme ja puoli tähteä.

Jukka ja Jytämimmit onnistui mahdottomassa ja palautti uskoni sähkökitaraan. Tämän Jukka Nousiainen teki jotenkin soittamalla kaikki kliseet, joiden takia sähkökitara on niin loppuunkaluttu soitin. Nousiaisen soololevyn kappaleita autotallihengessä soittanut bändi oli fantastinen ja groovasi juuri sopivasti saumoistaan rakoillen. Nousiainen on ärsyttävä musiikillinen übermensch, joka ei tee virheitä lavalla.

Jytämimmien jälkeen tuntui epätodennäköiseltä, että mikään sähköisin instrumentein toteutettu voisi tuntua enää miltään. Toista kuitenkin todisti festivaalin päättänyt Honningbarna. Yleisön seasta lavalle kiivennyt norjalaisviisikko soitti armotonta rockpunki­aan kovempaa ja tiukemmin kuin muut. Solisti-sellisti Edvard Valberg vaikutti ulkoisesti koulun shakkikerhon puheenjohtajalta, mutta räyhäsi ja sylki pienen pirun tenholla. Bändin energia tuntui loppumattomalta. Hieno, hieno päätös festivaalille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.