Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Urpu Ilasmaa: Värin voimalla. Maalauksia Keski-Suomen museossa 1.3.2015 saakka.

Koloristina tunnettu Urpu Ilasmaa valmistui Suomen Taideakatemian koulusta vuonna 1960. Sen jälkeen hänen tuotantoaan on ollut esillä kymmenissä yksityis- ja yhteisnäyttelyissä kotimaassa ja ulkomailla. Tiina Mutila

Hannu Castrén

Taidemaalari Urpu Ilasmaa muutti 1970-luvulla Pohjois-Karjalasta Jyväskylään. Yhä edelleen hän on Jyväskylän taiteilijaseuran jäsen, vaikka onkin asunut 1990-luvulta lähtien Helsingissä.

Hänen ensiesiintymisensä Jyväskylän taiteilijaseuran vuosinäyttelyssä oli vuonna 1995. Taiteilijaseuran historiikin Ryhmäkuvassa kirjoittanut tutkija Marjo-Riitta Simpanen nosti juuri Ilasmaan esiin kyseisen vuoden vuosinäyttelyä esitellessään. Dokumenttina vastaanotosta on lainaus Keskisuomalaisen kuvataidekriitikon Kyösti Sorjosen kritiikistä. Sorjonen oli heti valmis sijoittamaan Ilasmaan maalaukset mahdollisimman täsmälliseen kohtaan seuran uudistuvassa ryhmäkuvassa.

Sorjonen kirjoitti, että Ilasmaalla näyttää olevan santasmaista lyyrisyyttä perustana, mutta toteutus on leveäotteisempaa. Sorjosen lause ei varmastikaan 40 vuoden jälkeen monelle aukene, eivätkä sitä muistane tuolloin vuosinäyttelyssä käyneetkään. Sanattomana tuntemuksena se kuitenkin nousee pintaan, kun luo yleissilmäyksen Urpu Ilasmaan yksityisnäyttelyyn.

Sorjonen kiteytti taiteilijaseuran ytimen käsitteellä Keskisuomalainen värimaalaus. Häntä voisikin pitää suorastaan keskisuomalaisen värimaalauksen koulukuntakriitikkona.

Taiteilija, johon hän rinnasti Ilasmaan maalaukset on Erkki Santanen. Santasen kollegatkin kohottivat hänet vilpittömästi lyyrisen ilmaisun ja kolorismin ylärekisteriin.

Myöhemmin muun muassa Helmer Selin, koulukunnan kriitikko ja mentori, totesi, että eikö Juhani Petäjäniemen maalauksissa ole paljossa samasta kysymys kuin Santasenkin. On kyllä, paitsi että Petäjäniemi sekä kyseenalaisti että uudisti abstraktin maalauksen kriteereitä.

Minulle ei jääkään enää muuta tehtävää kuin asetella Urpu Ilasmaan taide sopuisasti Santasen ja Petäjäniemen väliin.

Jyväskylän taidemuseossa oleva kokoelmanäyttely Ehtiihän sinne Pariisiin myöhemminkin vaikuttaa monella tavoin Urpu Ilasmaan näyttelyn katsomiseen.

Ensinnäkin näyttely informoi siitä, millaiseen taiteilijayhteisöön Ilasmaa kaupunkiin tullessaan liittyi. Yksityisnäyttelyn otsikko aivan kuin ilmaisee, miten värimaalaus syntyy: Värin voimalla!

Kokoelmanäyttelyä ”lukemalla” voi paremmin samaistua myös Ilasmaaan taiteelliseen kehitykseen. Hän opiskeli Suomen taideakatemian koulussa vuosina 1957–1960. Juuri tuohon aikaan oli hyvin inspiroivaa pohtia suhdetta figuratiiviseen ja non-figuratiiviseen taiteeseen.

Kotisivuilla on kuvallinen retrospektio. Vuonna 1962 syntyneen asetelman Kuivuneet ruusut oheen hän on kirjoittanut, että se oli maalaus, jossa hän ensimmäisen kerran käsitteli väriä itsenäisenä elementtinä ja luopui kolmiulotteisesta muodosta. Pian hän etenikin sisälle abstraktiin ilmaisuun.

Värin voimalla -näyttelyn uudet maalaukset asettuvat samalle jatkumolle. Maalauspinta jäsentyy käsivaraisesti luoduista rakenteista ja säestävistä siveltimenvedoista, kuin veden liplatuksesta, valon välähdyksestä, tuulen vireestä…

Usein toistuvalla vaakalinjalla on ihmeellinen vaikutus maalausten aikaansaamaan vaikutukseen. Ujostelematta katson Ilasmaan teoksia maisemina.

Turhaa on silti tuhlata aikaa täsmällisen maisemakohteen pohdintaan, sillä se ei ole olennaista. Taiteilija itse on kertonut tunnelman tai muiston henkivästä vaikutuksesta aiheiden synnyssä. Kyseessä on siis mielenmaisema, joka sovittautuu vähä vähältä abstraktiin muotoon.

Aiheet eivät siis yksipuolisesti määrää, miten maalata. Ilasmaa maalaa vapaasti, etsii, löytää, kokeilee ja peittää, kunnes lopulta tuntee onnistuneensa. Maalaus saa nimen vasta valmiina. Sitten kun väri helähtää.

Urpu Ilasmaa on todennut, että taiteilijalla pitää olla halu uudistumiseen. Kun tarkastelee hänen tuotantonsa kaarta, uudistuminen ilmiselvästi toteutuu pieninä siirtyminä. Uudistumisen todisteita ei kannata kuitenkaan alkaa etsiä, sillä suurennuslasilla katsominen ei kuulu maalausten henkeen.

Sen sijaan huomaan, että mitä suuremmalle kankaalle Ilasmaa on maalannut, sitä vahvempi on lopputulos. Värin voimalla maalaaminen vaatii reilusti pintaa. Silloin myös lyyrinen abstaktismi siirtyy reilun askeleen kohti värikenttämaalauksen ulottuvuuksia ja vieläkin leveämpää otetta.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut