Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Suden salametsästyksen taustalla on heikko valtio

Pertti Rannikko

Tänään alkaa oikeudenkäynti Perhon susijahtiin osallistuneita vastaan. Perhon salakaatojen paljastuminen tammikuussa 2013 horjutti susien salametsästykseen liittyvää vaikenemisen kulttuuria. Tapaus antoi viitteitä siitä, etteivät suden salametsästäjät ole vain syrjäseutujen marginaalieläjiä, vaan mukana on myös metsästäjäyhteisöjen arvostettuja jäseniä. Salametsästystä saatetaan harjoittaa myös hyvin organisoidusti ja suurella joukolla.

Perhon tapahtumien jälkeinen keskustelu on muuttanut salametsästyskulttuurin ja virallisen oikeusjärjestyksen voimasuhteita. Salametsästyskriittinen ilmapiiri näyttää ainakin hetkeksi voimistuneen, se pakottaa järjestäytyneitä metsästäjiä tarttumaan omatoimisesti salametsästysongelmaan.

Susikannat alkoivat lajin suojelun myötä kasvaa 1970-luvulla. Sitä ennen sudet olivat useita vuosikymmeniä niin harvinaisia, ettei niitä juuri voinut kohdata.

Suomen liityttyä Euroopan unionin jäseneksi heikkeni valtion kyky harjoittaa omaa petopolitiikkaa. Kun merkittävä osa määräysvallasta siirtyi EU:lle, tiukkenivat suden suojelun säädökset ja valvonta.

Seuraukset olivat odottamattomat. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan susien määrä romahti Suomessa vuosina 2005–2010 – muuta selitystä kuin salametsästyksen yleistyminen ei ole löydetty.

Susien lisääntyminen oli vaikeuttanut susialueilla asuvien ihmisten arkea. Sudet koettiin uhkaksi niin karjalle, koirille kuin kouluun kulkeville lapsillekin. Kun viranomaiset eivät reagoineet ihmisten vetoomuksiin, tuli salametsästyksestä epävirallinen keino susikannan säätelemiseksi. Laiton metsästys oli arjen vastarintaa, jolla puolustettiin omaa elintilaa ja elämäntapaa. Hyvin pieni salametsästäjien joukko osallistui siihen suoraan ja hiljainen enemmistö vaikenemalla.

Salametsästys voidaan tulkita myös virallisen petopolitiikan täydentäjäksi. Se oli eräänlaista susialueilla asuvien itseapua, johon johti valtion heikkous.

Niin maa- ja metsätalousministeriö kuin riistahallintokin hoiti salametsästyskysymystä lähinnä vaikenemalla. Riistahallinto näki susipoliittisen roolinsa vain susien metsästykseen myönnettävien poikkeuslupien myöntäjänä.

Suomen riistakeskus totesi pystyvänsä toimimaan vain maa- ja metsätalousministeriön hyvin tiukkojen raamien rajoissa. Ministeriö puolestaan korosti olevansa sidottu EU:n luontodirektiivin tiukkoihin ehtoihin.

Poikkeusluvat kohdistuivat vuosia lähes kokonaan Pohjois-Suomen poronhoitoalueille susien aiheuttamien porovahinkojen kasvun vuoksi.

Tässä valtiottomassa tilassa susialueilla tartuttiin omankädenoikeuteen. Salametsästyskulttuurin syntyyn liittyy samoja piirteitä kun hallitsevan kulttuurin ja syrjäisten paikallisyhteisöjen jännitteisiin kautta vuosisatojen. Virallisen oikeusjärjestyksen rinnalle kehittyi kilpaileva, epävirallinen normijärjestelmä, joka oli ristiriidassa virallisen petopolitiikan kanssa. Valtakunnallisen petopolitiikan näkökulmasta tilanne saattoi jonkin aikaa tuntua siedettävältäkin, sillä kiihkein kritiikki niin EU:sta kuin paikallistasolta saatiin laantumaan.

Perhon salametsästystapaus ja sitä seurannut laaja keskustelu on murentanut tämän ”puolivirallisen” susipolitiikan perustaa. Ainakin joillakin alueilla näyttää järjestäytyneiden metsästäjien suhtatutuminen salametsästäjiin olevan muuttumassa.

Viranomaiset ja muut ulkopuoliset eivät pysty valvomaan metsästysrajoitusten noudattamista Suomen metsissä. Siihen pystyvät parhaiten metsästäjät ja metsästysseurat.

Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan piiri päätti tämän vuoden alussa ryhtyä toimiin salatappojen kitkemiseksi pois metsästäjien mainetta pilaamasta. Jäsenseuroille lähetettiin toimintaohjeet alueidensa seurannan tehostamiseksi ja tietojen välittämisestä viranomaisille.

Metsästäjiä aktivoivat muutamat maanomistajat ilmoittamalla, että jos metsästäjät eivät pysty kitkemään salametsästystä, he ottavat maansa pois metsästyskäytöstä.

Pelko metsästyskriittisen ilmapiirin leviämisestä ja metsästyksen vaikeutumisesta voi siis olla yksi kannustin, joka saa metsästäjät liikkeelle suden salametsästyksen lopettamiseksi. Uuden susikannan hoitosuunnitelman valmistelussa on noussut esiin vaatimus susien poikkeuslupien lisäämisestä. Ajatuksena on, että mikäli metsästäjät saisivat laillisesti metsästää susia, on heidän intressissään valvoa, ettei kukaan verota heidän saalistaan laittomasti.

Hirven salakaadoista päästiin aikoinaan eroon vasta, kun kyliin perustettiin metsästysseurat, jotka ottivat tehtäväkseen metsästyksen organisoinnin alueellaan. Oman saaliinsa turvatakseen seurojen jäsenet valvoivat, ettei hirviä kaadettu salaa heidän metsästysmaillaan.

Vastaava suteen liittyvä kannustin voisi esimerkiksi olla suojeluraha, jonka metsästäjät saisivat alueellaan syntyvistä uusista susipentueista.

Valtio on jättänyt susiasioiden hoidon paikallistasolla ensi sijassa kansalaisille. He ovat jakautuneet suden salametsästyksen ymmärtäjiin ja sen tuomitseviin. Perhon tapauksen oikeuskäsittely sekä valmistuva susikannan hoitosuunnitelma vaikuttavat siihen, miten salametsästykseen jatkossa suhtaudutaan.

Kommentoi

Mainos: Pieksämäen kaupunki tuulipuisto

Itäisen Suomen suurin tuulipuisto rakentuu Pieksämäelle

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut