Lentoemännille ja stuerteille säästösopimus

Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen puheenjohtaja Thelma Åkers. Jarno Mela / Lehtikuva

STT

Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen (SLSY) valtuusto on hyväksynyt lentoyhtiö Finnairin säästöratkaisun. Yhtiön mukaan sopimuksella saavutetaan 18 miljoonan euron pysyvät säästöt.

SLSY:n ja lentoyhtiö Finnairin välisen säästöratkaisun käsittely viivästyi tänään tunteja.

Säästöneuvotteluissa päästiin ratkaisuun lauantaina aamuyöllä.

MTV kertoi aiemmin, että puheenjohtaja Thelma Åkers oli esittänyt valtuustolle sovun hyväksymistä.

Helsingin Sanomat arvioi, että valtuuston kokouksen alku on viivästynyt tänään osapuolten välillä syntyneiden erimielisyyksien takia. Kauppalehden tietojen mukaan SLSY:n valtuusto ei ole toistaiseksi nähnyt edes esitystä päivän aikana hiotuista kohdista.

Lentoyhtiön ja matkustamohenkilökunnan aiemmat neuvottelut säästötoimista kariutuivat alkukesästä. Sen jälkeen yhtiö ilmoitti aikovansa ulkoistaa 20 reitin matkustamopalvelut, mikä veisi Suomesta satoja työpaikkoja.

Finnair ryhtyi uusiin neuvotteluihin, kun SAK-laiset kuljetusliitot ilmoittivat, että eivät hyväksy norjalaisen työvoimavuokrausyhtiön OSM Aviationin käyttöä. Yhtiö on jo sopinut Hongkongin- ja Singaporen-reittien ulkoistuksista OSM:n kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.