Tämä ämpäriä jonottava kansa

Aino Suhola

”Onko tosiaan näin asiat, kokoomus valitsee ministerit mielensä mukaan, muut puolueet nöyristelevät auliisti?” kysyi nimimerkki ”Vaalit lähestyy” Keskisuomalaisen Lyhyet -palstalla.

Näin on. Valtaan päässyt puolue saa loistaa tai tyriä ihan mielensä mukaan. Puoluemandaatilla olevia henkilövalintoja ei luovuteta puolueen ulkopuolelle.

Näin demokratia meillä toimii.

Paitsi nythän se ei oikein toimi. Eduskunnan työjärjestelyillä yritetään pitää hallitus pystyssä vaikka väkisin vaaleihin asti. Naakkaparvea kuunnellessa alkaa ymmärtää, kuinka rajalliset diplomatian keinot ovat vakavissa konflikteissa.

Meillä on miljardiluokan ongelma ja itikanpillun kokoisista asioista riidellään. Keskusta jauhaa ”paskalakia”, vaikka kahdella keskustaministerillä oli mahdollisuus torpata se. Stubb juoksee kokoon voittoisaa vaalitiimiä ja – juoksee. Rinne jättää pöydälle eläkeläisten kalastusluvan, Zyskowicz oli jo valmis puolittamaan lapsilisäleikkauksen.

Mitä kaikkea saakaan tupakkaveron korotuksella!

Jos valtionvelka lyhenisi juoksemalla, mää ja mun kaveri alettas välittömästi juosta. Jari ihan kybällä, ja minäkin lyllertäisin henkeni edestä.

Mutta ei se juoksemalla lyhene. Ja se pelottaa meitä kaikkia.

Puolueet panikoivat, media kysyy ja päivystävä dosentti vastaa. Emeritusprofessori Pohjolaiselta saa aina mitä tilaa ja parhaat otsikot.

Oikeuskansleri on ikävä ihminen. Läskiksi meni Vapaavuorenkin erottaminen.

Väyrysen itsetunto on vielä Brysselissä, mutta tulossa jo, koska puoluevaltuusto, Suomi, Eurooppa ja ihmiskunnan tulevaisuus tarvitsevat hänen asiantuntemustaan ja kokemustaan.

Me myself and I on kylliksi. Porukat vain sotkevat selvät asiat.

Aivan sama, mikä on vuosisata tai -tuhat, lankeemuskertomus on entinen. Vika on toisessa. Hallituksessa, oppositiossa, miehessä ja Aatamista alkaen ”naisessa, jonka minulle annoit”.

Aatamihan vain otti. Miehekkäästi pakeni vastuutaan ja syytti Jumalaa. Mitä loi naisen omenaa tyrkyttämään.

Eikä ole Aatamista polvi parantunut.

Kaikki, mitä laki ei rangaistuksen uhalla kiellä, on sallittua. Emme siis missään tapauksessa jätä lappua tuulilasiin, jos kolhimme kaverin autoa parkkihallissa, koska korkein oikeus on juuri linjannut, että vahingontekijän ei tarvitse ilmiantaa itseään.

Ennakkopäätös perustuu itsekriminointisuojaan. Siihen samaan, jonka perusteella ei syytettynä ole velvollinen pysymään totuudessa esitutkinnassa tai oikeudessa.

Suoja pätee, vaikka runttaisi kaverin auton lunastuskuntoon.

Vanha tuomarinohje muistutti, että mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan.

Nyt pykälä alistaa oikeudentunnon ja moraalin. Silti en ole nähnyt yhtään mielenosoitusta. En juuri uutisointiakaan. Moraali ei myy ja vahinko voi sattua itsellekin.

Poliitikot eivät uskalla äänten menetyksen pelossa tehdä välttämätöntä. Arkkipiispa ei uskalla puhua Jumalasta, perkeleestä, synnistä ja armosta, etteivät ihmiset ahdistuisi ja pahoittaisi mieltään.

Ollaan vaan porukalla hissun kissun huterasti kaikille kivasti, vaikka me ahdistumme eniten siitä, että missään ei ole mitään perälautaa.

Kun turva puuttuu, menemme jonoon. Mihin tahansa jonoon.

Kun meidän pitäisi etsiä keinoja, joilla pääsisimme paremmin toistemme yhteyteen, repaleisina rakastetuiksi, kehittelemme välineitä, joiden avulla voimme etäältä tarkkailla uutta elämää.

Ja aivan kohta meillä onkin digitaalinen äitiyspakkaus, älytutti, petianturi ja kaikki maailman pilvipalvelut.

Entä, kun älytutti kertoo tulevasta puheviasta, voiko vauvan palauttaa?

Yltäkylläisimmänkin teknologian ja täydellisyydentavoittelun keskellä se vanhanaikainen tyhjä kohta ihmisessä odottaa täyttymistä, ja me jonotamme sählymailoja, hampurilaisia, konserttilippuja – mitä tahansa tunteaksemme yhteenkuuluvuutta.

Välimeren maissa istutaan pitkiä illallisia yhdessä, suomalaiset jonottavat ämpäriä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut