Wendy Lower: Hitlerin raivottaret. Saksalaisnaisia natsien kuolemankentillä. (Atena 2014. 296 s.)

Natsi-Saksan kammottava perintö kiinnostaa yhä. Nyt asialla on amerikkalainen historioitsija Wendy Lower, joka otti selvää saksalaisten naisten osuudesta juutalaisten tuhoamisessa. Varsinaisia joukkomurhaajia Lower ei löytänyt mutta melkoisia petoja kuitenkin.

Suur-Saksan laajeneminen kaikkiin ilmansuuntiin loi satoja tuhansia naisille sopivia työpaikkoja. Tarvittiin sairaanhoitajia, sihteereitä, kirjanpitäjiä ja muita ammattilaisia.

Lukemattomat naiset jättivät ahtaat kotinurkkansa ja menivät valloitetuille alueille, kuka sinne määrättynä, kuka rakkaansa perässä. Ulkomaankomennuksilla maksettiin hyvää palkkaa, ja romantiikkaa oli tarjolla mielin määrin.

Valtaosa natsien naispuolisista avustajista oli sairaanhoitajia. Heitä oli Lowerin arvion mukaan noin 400 000. Osa näistä sisarista aloitti tappotyöt jo ennen sotaa jakelemalla kymmenille tuhansille mielisairaille, kehitysvammaisille, mustalaisille ja muille ei-toivotuille tappavia piikkejä.

Osa hoitajista koulutettiin nimenomaan tappajiksi. Sodan pitkittyessä heitä tarvittiin valitsemaan pahoin haavoittuneista saksalaissotilaista ne, joita ei voitu enää auttaa. Myrkkypiikki lopetti heidän kärsimyksensä.

Perheensä maatilan ilmaisena piikana työskennellyt 18-vuotias Erna Kurbs tutustui komeaan SS-mieheen Horst Petriin, rakastui, sai miehen kanssa lapsen ja muutti tämän vaimona valloitettuun Puolaan. Pariskunnalle annettiin hoidettavaksi vauras, komea aatelistila kaikkine etuineen.

Tilan työt teki lauma puolalaisia ja juutalaisia orjia. Erna oli usein katsomassa miehensä kanssa paikallisten juutalaisten ampumisia ja kuljetuksia, ja oli Hitlerin kanssa samaa mieltä siitä, että nämä kaikki oli tuhottava.

Eräänä päivänä hän löysi tilan mailta kuusi juutalaislasta, jotka olivat päässeet karkuun kuljetuksesta. Erna-rouva kutsui lapset luokseen, antoi heille hiukan ruokaa ja vei tilan metsään.

Siellä hän ampui lapset pistoolillaan, jonka oli saanut isältään lahjaksi. Hän järkeili, että koska lapset joka tapauksessa tapettaisiin, olisi paras hoitaa asia heti.

Erna Petrin naapuri Liesel Willhaus taas huvitti päiväkahvivieraitaan ampumalla pienoiskiväärillään pihalla työskenteleviä juutalaisia. Kun joku kaatui kuolleena pihalle, perheen pieni tytär Heike taputti iloisesti käsiään.

Sodan jälkeen natsirikollisia etsittiin ja tuomittiin pontevasti, mutta useimmat naiset jätettiin rauhaan. Vain harvat saivat lyhyitä vankeustuomioita.

Erna ja Horst Petri asettuivat epäonnekseen asumaan Itä-Saksaan, jonka tuomiokoneisto oli paljon läntistä tehokkaampi.

Niinpä Horst mestattiin vuonna 1962 giljotiinilla ja Ernalle määrättiin elinkautinen vankeustuomio. Berliinin muurin kaaduttua hän pyysi vapauttamista, ja näin tapahtuikin vuonna 1992.

Erna Petri kuoli vuonna 2000 kahdeksankymmenen ikäisenä kunnioitettuna kansalaisena. Hautajaisiin tuli yli kaksisataa surijaa.

Lowerin kirja on ammattimaista työtä, ja lisäksi se on kirjoitettu hyvin. Naisten julmuuksilla ei mässäillä, asiat kerrotaan asioina. Kirjan lopussa pohditaan, mikä sai nämä naiset ampumaan lapsia ja myrkyttämään sairaita. Vastaus – tiivistettynä – on karu: kenestä tahansa voi tulla tappaja sopivissa olosuhteissa.

Tätä kirjaa ei voi suositella heikkohermoisille eikä heille, joiden mielestä maailma on kaunis ja ihmiset hyviä.

Lue lisää aiheesta

Mainos: Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut

Mainos: RTV Jyväskylä

Etusivulla nyt

Mainos: Keskisuomalainen

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut