Vahva alku pihapuulle

Selvitä aivan aluksi, sopiiko mieleisesi puulaji istutuspaikan olosuhteisiin. Mirja Hussain

Janina Jokimies

Nyt on hyvä aika istuttaa uusia pihapuita. Taimimyymälöiden valikoimat ovat parhaimmillaan, ja aratkin taimet saavat pitkän kasvuajan. Tässä on muutama vinkki pihapuun istuttamista varten.

Selvitä aivan aluksi, sopiiko mieleisesi puulaji istutuspaikan olosuhteisiin. Varsinkin puun valontarve ja ympäristön puulle tarjoama tila ovat tärkeitä puun istuttamiseen vaikuttavia asioita. Liian ahtaassa paikassa suuri puu viheriöi vain latvuksestaan. Myös istutuspaikan maalaji kannattaa selvittää, sillä runsaasti vettä tarvitseva laji ei menesty kuivassa ympäristössä.

Varmista myös, että valitsemasi puuntaimi on terve, kestävä ja hyvärakenteinen. Kuohkeuta kasvualusta ja varmista sen vesiläpäisy ennen istuttamista. Istutuskuopan tulee olla matala, leveä, maljamaisen muotoinen ja noin 20 prosenttia taimen paakkua tai juuriston halkaisijaa suurempi.

Istutuskuopan pohjaa kannattaa tiivistää juuripaakun alta, jotta puu ei painu istutuksen jälkeen aiottua syvemmälle. Puu tulee istuttaa kummulle, jos pohjaveden pinta on istutuspaikassa korkealla tai jos maaperä on tiukkaa savea. Kummun päällä puu ei kärsi seisovasta vedestä.

Istutusvaiheessa puuntaimen juuripaakkua tulee käsitellä varovasti. Jos astiataimen juuret kiertävät ruukkua, paakkuun voi tehdä pitkittäisiä viiltoja terävällä puukolla. Menetelmä estää paakkua kiertävien juurten kasvun ja vahvistaa juuriston rakennetta.

Paakkutaimen paakkukankaan solmut avataan vasta, kun taimi on kuopassa. Paakkukangas leikataan joko sivuilta pois tai taitellaan paakun ja kuopan reunojen väliin. Lahoamaton kangas poistetaan kokonaan.

Taimen istutussyvyys on sopiva, kun juurenniska eli rungon ja juurten yhtymäkohta jää näkyville.

Istutettu puu tuetaan seipäillä. Alle 2,5 metrin korkuiset puut tarvitsevat yhden tai kaksi tukiseivästä. Yli 2,5-metrisille taimille kannattaa varata vähintään kaksi tukiseivästä. Tukiseipäiden tulee olla maassa tukevasti kiinni.

Puuntaimea ja seipäitä yhdistävässä tukisidoksessa kannattaa käyttää leveää sidontamateriaalia, joka ei vahingoita puun kuorta. Sidoksen korkeus saa olla kolmannes taimen korkeudesta.

Puun tyvellä ei saa kasvattaa nurmikkoa, sillä nurmiheinät kilpailevat puun juuriston kanssa vedestä ja ravinteista. Puun tyveen voi sen sijaan levittää katemateriaaleja, kuten kuorikatetta, hiekkaa tai koristesoraa. Katetta ei kuitenkaan kannata laittaa juurenniskan päälle tai tyveä vasten, koska silloin kate saattaa vahingoittaa puun kuorta. Katetun alueen halkaisijan tulee olla vähintään metrin mittainen. Puun tyven voi peittää myös mulloksella tai maanpeitekasveilla.

Puun hoidosta on huolehdittava myös istutuksen jälkeen. Istutetun puun juuripaakku ja kasvualusta pidetään tasaisen märkinä kahden kasvukauden ajan. Taimea tulisi siis kastella noin kaksi kertaa viikossa kasvukauden aikana. Yhdellä kastelukerralla taimelle annetaan sen koosta riippuen noin 30–50 litraa vettä.

Myös tuentasidoksia on tarkkailtava, sillä tuentasidos ei saa hangata kuorta rikki.

Lähde: Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.