Child of Light Ubisoft Montreal

Johannes Valkola

Kanadalainen Child of Light on tehty teknologialla, jolla piirrokset ja maalaukset siirretään peligrafiikaksi. Satumaisten taustojen kauneutta ei käykään kiistäminen, mutta yleinen hengettömyys ja teennäisyys vaivaavat itse pelikokemusta.

Child of Light yhdistää roolipelaamisen kaksiulotteiseen tasoloikkaan. Pelisuunnittelu tosin jättää pomppimisen ihmeen vähälle, sillä jo alussa opitaan lentämään. Silloin lähestytään japanilaista 2D-roolipelaamista, kun ruudulla liikutaan vapaasti – nyt perspektiivi vain on erilainen.

Tutkimisen aikana kohdataan vihollisia, ja kamppailut käydään vuoropohjaisesti. Pelaaminen on suositeltavaa vaikeimmalla tasolla, muuten taistot ovat liian helppoja. Niin tai näin, taktisempia ulottuvuuksia jää kaipaamaan, eikä yksinkertainen hahmonkehityskään innosta.

Välillä jutellaan sivuhahmojen kanssa, joiden karkea tyylittely on ristiriidassa muuhun ilmaisuun. Keskustelut käydään puolestaan riimein ja vertauskuvin. Ja kun tyyliksi valitaan runollisuus, dialogin olisi oltava painokasta ja puhuttelevaa. Siihen ei kuitenkaan kyetä, mikä vain korostaa vallitsevaa tekotaiteellisuutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.