Nyt on maakunnalla valtaa

Lasse Kangas

Keski-Suomella on nyt hallituksessa niin vaikutusvaltaiset asemat, että vertailukohtia pitää hakea peräti 1940-luvulta. Tuolloin maatalousministeri Vihtori Vesterinen presidentti J. K. Paasikiven kanssa ohjaili maata ”suoraselkäisten” oikeistolaisten ja vallankumouksellisten vasemmistolaisten paineissa.

Vesterisen ja maakunnan muiden pitkäaikaisten ministerien vaikutusvalta ei ole kuitenkaan yhteismitallista Kataisen-Urpilaisen hallituksen keskisuomalaisen ministerien vallan kanssa.

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusesta (kok.) tulee tänään myös liikenneministeriön valtiatar.

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) johtaa historiallisen sote-uudistuksen valmistelua ja hänestä tulee tänään myös tasa-arvoasioiden valtiatar.

Keskisuomalaisvaltaa täydentää ainakin puoliksi keskisuomalainen työministeri Lauri Ihalainen (sd.), neuvottelutaidon mestari ja sosiaalidemokraattisen politiikan valtias.

Tarkkailijat ovat jo pitkään päätelleet, että Virkkusella on vahvana perustana ja työntövoimana ylöspäin pääministeri Jyrki Kataisen vankkumaton tuki ja luottamus. Virkkunen sai monille yllätykseksi liikenneministerin salkun. Pääministerin luottamus ei ole horjunut politiikan vastapuhureissa.

Kuntauudistus tosin kaartelee omia reittejään yllättävästikin hallituksen alkuperäisistä suunnitelmista poiketen.

Juuri nyt erityisesti Keski-Suomessa ja laajemmin maakuntien Suomessa kohdistuvat suuret odotukset Virkkuseen liikenneministerin salkun haltijana.

Kuntaministerinä maakuntiin perusteellisesti perehtynyt Virkkunen tuntee pääväylien lisäksi myös alempiasteisen tiestön tilan. Ainakin keskisuomalaiset pitävät itsestään selvänä, että Virkkunen tekee muutoksia tiemäärärahojen jakoon.

Yleisesti uskotaan, että nelostien pahimman pullonkaulan, Vajakosken sumpun poistaminen saa uuttaa vauhtia. Tuleeko silta vai tunneli?

Erityisen hyvin Virkkunen tuntee oman maakuntansa Keski-Suomen alemman tiestön rappeutumisen. Täällä on suuria ja pieniä rahanreikiä, joiden täyttymiseen uskotaan nyt lujemmin kuin aikoihin.

Virkkusella on tierahojen uudessa suuntaamisessa kova kiire, koska eurovaalit vievät hänet jo alkukesästä hyvin todennäköisesti Euroopan unionin vahvaksi naiseksi.

Mutta näytön paikka Virkkusella tierahojen jaossa joka tapauksessa on. Toimiin on ryhdyttävä heti.

Peruspalveluministeri Huovisella on valtaa sote-uudistuksessa.

Keskisuomalaisten odotukset kohdistuvat häneen erva-alueisiin perustuvan sote-ratkaisun yksityiskohtaisessa suunnittelussa.

Keskisuomalaisten iloiseksi yllätykseksi Virkkunen totesi äskettäin, ettei Itä-Suomen erva-alueen pääpaikan sijoittamiselle Jyväskylään ole mitään estettä.

Nyt seurataan, miten sote-uudistus etenee. Hankkeen vaikutusvaltaisimpana poliitikkona Huovisen vaikutusvaltaan ja neuvottelutaitoon luotetaan. Monet uskovat Huovisen huolehtivan siitäkin, että erva-alueiden hallintokeskuksia ei sijoiteta yliopistosairaaloiden yhteyteen vaan ainakin Itä-Suomen erva-alueella Jyväskylään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut