Black Twig – Heliogram

Vesa Rantama

Nuoret miehet vetäytyvät päiväkausiksi treenikämpälle, joka on pieni merkityksen saareke välinpitämättömässä maailmassa. Siellä ei tarvitse esiintyä. Kitaristit kilpailevat efektiarsenaaleillaan. Session jälkeen pedaaleista on tullut perheenjäseniä.

Helsinkiläinen Black Twig soittaa huolellisesti sovitettua, perinnetietoista indierockmusiikkia, joka tuntuu tähän tapaan sisäänpäin kääntyneeltä. Se soi orgaanisemmin kuin Slowdiven kaltaiset vanhat kenkiintuijottelijat. Yhteensoitto on 70-lukuisesti samaan aikaan tanakkaa ja pulppuilevaa, ja kitarametelin takaa pilkottaa Nick Draken eleetön melankolia.

Detaljitasolla Heliogram on hieno levy, mutta käytännössä siitä on vaikea välittää kovin paljon. Yhtye näyttää parhaat puolensa jo kolmen ensimmäisen kappaleen aikana, joista Summer Slow Down on kuulas kohokohta. Tämän jälkeen ilmaisu tuntuu niin tutulta, että unelias ambient-tunnelma valtaa jopa nopeatempoisemmat esitykset. Levyn ”slovari” Further Here viimeistään paljastaa, että sävellykset eivät ole aivan sovitusten tasolla: jos pöytälaatikosta löytyisi tukku kunnon koukkuja ja melodioita, niin Black Twig voisi todella täräyttää.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut