Hankasalmen vanha alttaritaulu matkasi Valamoon

Valamon konservointilaitoksen johtava konservaattori Riikka Köngäs ja Antti Ikonen kunnan kulttuuritoimesta kantoivat C.F. Blomin maalaaman vanhan alttaritaulun varovasti ulos kotiseutuyhdistyksen esinemuseosta. Heidi Pitkänen

Heidi Pitkänen

Hankasalmen 1800-luvun lopulla puretusta vanhasta kirkosta peräisi oleva vanha alttaritaulu Ristiinnaulittu vuodelta 1847 nostettiin tiistaina varovasti paikaltaan kotiseutuyhdistyksen esinemuseosta ja saateltiin matkaan kohti Valamon konservointilaitosta. Samaan kyytiin laitoksen johtava konservaattori Riikka Köngäs paketoi huolellisesti myös kaksi pienempää Carl Fredrik Blomin (1791–1855) maalaamaa työtä, Lutherin ja Mooseksen.

– Ensin silkkipaperia, sitten pakkauspaperia, aaltopahvia ja lopuksi vielä kuplamuovia. Silkkipaperi paitsi suojaa, myös tarvittaessa kerää mahdollisesti rapisevat maalihiukkaset talteen, Köngäs kertasi tauluja matkan ajan suojaavan kerroksen koostumusta.

Blomin maalaukset ovat olleet sijoitettuna kotiseutuyhdistyksen esinemuseon kirkko-osastolle jo lähes 50 vuoden ajan. Yhdistyksen sinnikkään varainkeruun tuloksena kaikki kolme taulua lähtivät vihdoin konservoitavaksi Valamoon. Rahaa on kerätty keväästä asti paitsi avustuksilla ja apurahoilla myös erilaisilla tapahtumilla sekä lahjoituksilla. Tällä hetkellä kasassa on yli 14 000 euroa.

– Tavoitteena on, että maalauksista tehdään lisäksi esite, johon kootaan tietoa niiden historiasta ja tekijästä. Sekä tietysti paljon kuvia, luonnehti yhdistyksen tiedottaja Ulla Kolehmainen.

Konservointilaitos valittiin konservoinnin suorittajaksi tarjouskilpailun perusteella. Itse konservointityö maksaa 10 700 euroa ja valmistunee ensi vuoden aikana.

– Tällainen konservointi kestää keskimäärin vuoden, mutta tarkkaa aikataulua on mahdotonta sanoa. Sen näkee sitten, kun pääsemme työhön, Köngäs sanoi.

Valamon konservointilaitokseen saavuttuaan maalaukset saavat totutella uuteen ilmastoon kääreissään vähintään vuorokauden. Sen jälkeen ne tutkitaan ja dokumentoidaan huolellisesti ennen varsinaisen konservointityön aloittamista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.