Hän on Suomen ansiotulokuningas – katso koko lista

Matti Alahuhta

Jonna Rusanen, STT

Eniten ansiotuloja Suomessa sai viime vuonna Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta. Hänen ansiotulonsa olivat 3,4 miljoonaa euroa.

Toissa vuonna Alahuhta oli ansiotulolistan kakkosena lähes samansuuruisilla ansiotuloilla.

Toiseksi eniten tienasi Mika Salokangas, joka sai 2,8 miljoonaa euroa ansiotuloja.

Suurimmat pääomatulot kuittasi puolestaan Leena Niemistö, joka kuittasi yli 24 miljoonaa. Karl Kyöstilän pääomatulot olivat lähes 19 miljoonaa.

Tiedot käyvät ilmi perjantaiaamuna julkisiksi tulleista viime vuoden verotiedoista.

KSML.fi:ssä on julkaistu tietokanta lähes 100 000 kovatuloisesta veronmaksajasta. Pääset katsomaan tietokantaa Verotiedot 2012 -erikoissivulla.

Perjantain aikana KSML.fi:ssä on luvassa paljon juttuja verotietojen perusteella. Poimimme muun muassa sekä maakunnan että valtakunnan kiinnostavimpia veronmaksajia juttuihimme. Painetussa lehdessä laaja veropaketti ilmestyy lauantaina.

KSML.fi:n verotietokannassa on nähtävillä 5 000 suurituloisimman kärki kaikista Suomen maakunnista. Verotietokannasta voi hakea veronmaksajia nimen perusteella.

Laajat verotiedot ovat näkyvissä Keskisuomalaisen sähköisten palveluiden tilaajille. Vapaasti selattavissa ovat valtakunnan tuhannen kovatuloisimman verotiedot.

Kaikki Keskisuomalaisen tilaajat, myös määräaikais- ja viikonlopputilaajat, voivat nyt liittää tilaukseensa sähköiset palvelut, joihin laajat verotiedot kuuluvat. Tilauksen voi päivittää täällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.