Oodi tunnelman luoville Venloille ja metrilakulle

Tommi Roimela

Pieni poika, 1980-luku ja Jukolan viesti. Milloin oltiin Kouvolassa, milloin Hollolassa, milloin missäkin. Eihän pikkupoika voi kaikkia paikkakuntia muistaa.

Ja olihan siellä joku Venlojen tapahtumakin. Eipä se paljon poikaa kiinnostanut. Sen poika yhä muistaa, että viestin voittoon juoksi tosi usein joku ”ruottalainen tuuratuuna”.

Ja jos totta puhutaan, ei tuo nulikka muista niistä Jukola-öistäkään juuri mitään. Yleensä uni voitti Jukolan jussien ravaamisen.

Sitä paitsi, poikaa kiinnosti Jukolassa lähinnä metrilaku ja jäätelö. Niillä pystyi herkuttelemaan, jos äidiltä herui rahaa.

Yleensä herui.

Vähän isompi poika tai oikeastaan jo lähes aikuinen mies. Jotain 1990-lukua ja 2000-luvun alkua. Sekä tietysti Jukolan viesti. Ympäri Suomea, jopa Lapissa käytiin.

Ja olihan siellä joku Venlojen tapahtumakin. Eipä se paljon kasvanutta räkänokkaa kiinnostanut. Toki tyttöjä tuli katseltua, mutta urheilullisessa mielessä Venlojen viesti ei päähenkilössämme tunteita herättänyt.

Jukolan yöstä sen sijaan oli tullut aikuistumisen myötä tärkeä. Ainakin sen vuoksi, että oman suunnistuselämyksen jälkeen yön pimeinä tunteina oli mukava syödä metrilakua. Sillä pystyi herkuttelemaan, jos pankkitilillä sattui olemaan rahaa.

Onneksi useimmiten sentään oli.

Varhaisessa keski-iässä oleva mies. 2000-luvun loppu ja 2010-luku. Ja kuinkas muuten, Jukolan viesti. Kaikkialla Suomessa ja jopa Jämsänkoskella.

Ja olihan siellä myös huikean hieno naisten tapahtuma, Venlojen viesti. Ok, eihän Jukolan yön tunnelmaa keski-ikäisenkään mielessä mikään voita, mutta Venlojen viestin seuraamisesta on kasvanut entisen pikkupojan mielessä merkittävä osa Jukola-kokonaisuutta.

Ei, ei tuo keski-ikäinen mies katsele Venlojen viestiä syntisin ajatuksin. Hän vain sattuu tykkäämään siitä, kuinka hyväntuulisina ja iloisesti nauraen Venlat metsästä saapuvat. Hymyhuulin Venlat luovat Jukolan kylään ainutlaatuisen tunnelman myös metrilakua ahmivan miehen aistittavaksi. Sillä on yhä mukava herkutella, vaikka metrilakusta on tällä vuosituhannella tullut 70-senttinen.

On sekin sentään jotain.

Tarinan päähenkilö on – kuten kaikki tietysti arvaavat – minä.

Tässä vaiheessa on luovuttava kolmannessa persoonassa kirjoittamisesta. Ihan siksi, että nyt on tunnustuksen aika.

Minä tykkään Teistä Venloista.

Tämä kirjoitus on Oodi Venloille. Ja metrilakulle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.