Parempi sormessa kuin romuna

Pauliina Salminen

Onnea kaikille kesähäitä viettäville! Kesälauantaisin sormiin pujotetaan lukemattomia ikuisen rakkauden renkaita, suvun seuratessa hetkeä kyyneltyvin silmin.

Onnea ja sinnikkyyttä tulevaan! Sinnikkyyttä tarvitaan, vaikka avioliitto onkin elämän parhaita asioita.

Joskus ennen, vastarakastuneina, ihmettelimme ystävien kesken sitä, miten lähes joka toinen suomalainen avioliitto voi päättyä eroon. Meillä jokaisella oli kohtuullisen tuore rakkaus ja kaikki se vapaus, jota lapsettoman parin elämään kuuluu.

Sitten vietimme häitä ja saimme liudan lapsia. Tuli työttömyyttä, muuttoja, rahapulaa, sairastamista ja huolia. Siis aikuistuimme.

Oli hetkiä, jolloin niin monen elämä tuntui kulkevan kriisistä kriisiin. Tuli päivä, jolloin ihmettelimme ystävien kesken: Kuinka voi olla, että vain puolet eroavat!

Tuttavapiirissämme miltei kaikki ovat avioituneet viimeisimmän kahdeksan vuoden aikana. Hääsykliä seurasi vauvasykli, sitä hillitön väsymys ja sitä joissakin, aika monissa, perheissä ero.

Ongelmia ei sovi vähätellä. Moni ei ole nukkunut kokonaisia yöunia vuosiin, horjuu työn ja kodin välillä parhaansa tehden ja tuntee, ettei sekään riitä. Toisilla on liikaa työtä ja toisilla ei sitä vähääkään. Ja silti: kaikki ovat liian yksin.

Eroratkaisu on kuitenkin vanhempien päätös, jonka tulisi tapahtua koko perheen parhaaksi.

Silti tuntuu, että nykyihmisten arjensietokyky on heikentynyt. Halutaan olla rakastuneita ja onnellisia, ihan tavallinen ei tunnu riittävän. Niin ajatellaan, vaikka se ihan tavallinen on sitä aidointa elämää. Avioliitto on välillä huumaa, välillä sietämistä ja parhaimmillaan äänetöntä kumppanuutta. Vuodet hiovat pois suurimmat särmät, hyvässä ja pahassa. Se matka kestää vuosikymmeniä.

Toivottavasti mahdollisimman moni eroa suunnitteleva pari päättäisi ottaa vielä aikalisän. Jos erilleen kasvaminen on mahdollista eikö voisi kasvaa taas uudelleen yhteenkin? Tai ennen kaikkea: kasvaa yhdessä.

Ongelmat eivät katoa paria vaihtamalla. Eräs viisas nainen sanoi minulle vastikään, että jokaisessa miehessä on vikansa ¬– ja tämän omani viat minä tunnen.

Naisen toteamus on suurta rakkautta ja suurta realismia. Lisäksi ajatus sisältää todellisen elämän rikkauden. Täydellinen ei tarvitse olla.

On ylellisyyttä arvioida elämää onnellisuuden silmälasien lävitse. Epäilen, ettei onnellisuus voi olla päämäärä. Ehkä se onkin sivutuote, joka seuraa elämälle antautumisesta?

Kun myrskyjen lomassa on tyven, se tuntuu ihmeeltä. On ehkä koittanut se hetki, jolloin lapset leikkivät ensimmäisen kerran keskenään kaikessa rauhassa. Kun voi keittää vaikka vain kahvit.

Silloin voi katsoa ruokapöydän yli miestä, joka hämmentää väsyneen näköisenä kahviaan. Mies nostaa katseensa kahvikupista ja yhtäkkiä ilmassa väreilee suunnaton onni. Meidän perhe! Me olemme selvinneet tähän, me olemme onnellisia!

Silloin sitä on pohjattoman onnellinen siitä, ettei ole antanut periksi. Sitä hetkeä ei saa unohtaa.

Tutkimuksen mukaan avioerot ovat vauhdittaneet kultakauppaa (Kauppalehti 4.6.). Meidän sormuksemme ovat sormissa. Toisin kuin ne lukemattomat sormukset, jotka päätyvät myyntiin romukultana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.