Jarno Vesala – Vuoden nuori taiteilija 2013

Raisa Jäntti

Tiesin, mitä odottaa: aina kun olen törmännyt Jarno Vesalan taiteeseen, päällimmäinen tunne on ollut kauhu. Nyt Vesala on Vuoden nuoren taiteilijan ominaisuudessa saanut täyttää Tampereen taidemuseon installaatioilla ja videoteoksilla. Hengitin syvään ennen näyttelyyn astumista. Olin valmis kestämään kaiken.

Ja kuitenkin, puoli tuntia myöhemmin, huomasin seisovani yksin huoneessa lakanoihin piiloutuneiden ihmishahmojen kanssa, ja yritin päättää, kummalle salin ovelle pääsisin nopeammin juoksemaan pakoon.

Liikkuva kuva ja katsojan ottaminen kuvaan mukaan ovat vahvoja reittejä alitajuntaan. Sinne Vesalan teokset ampaisevat vauhdilla.

Kasvot nurkkaan päin seisova pitkähiuksinen ihmishahmo, umpimielisiä pikkutyttöjä, varjoja ja heijastuksia – kaikkea tätä kauhuelokuvat ovat opettaneet meidät pelkäämään. Ja tätä opittua pelkoa Vesala käyttää hyväkseen asettamalla katsojan samaan tilaan itsensä kokoisten ihmishahmojen kanssa.

Installaatioiden teho on välittömyydessä. Kun kumarrun katsomaan huoneeseen tuodun oven ovisilmästä, katsomisen asento ja tunne on aito. Hetkeen en ole museossa vaan asunnossa, josta katson rappukäytävän tapahtumia. Samoin toimii toisen oven raosta näkyvä liikkuvan lapsen varjo. Kun oma varjoni heijastuu lattiaan, olen hetken samassa tilassa tuon näkymättömän lapsen kanssa.

Lapset, joista ei saa otetta, toistuvat teoksissa. Hän nukkui välissämme -installaation huone toistuu kuvana televisiossa. Huoneessa olen minä ja nojatuoli, mutta nojatuolissa istuva lapsi näkyy vain television kuvassa. Näen itseni rinnakkain lapsen kanssa, mutten voi koskettaa häntä. Yllättävä fyysinen tyhjyyden tunne täyttää minut, kun katseeni etsii tätä toista ihmistä, jota ei ole.

Teosten tuottama kauhu on menettämisen ja tyhjyyden pelkoa. Miten mahdotonta on takertua hetkeen, pysäyttää lapsi tai rakastettu syliin ja jäädä siihen! Kaikki liukuu käsistä, kosketuksesta jää vain muisto. Toista ihmistä ei ole.

Näyttelyn kauneus on valoissa ja varjoissa, ikkunaan valuvan veden ennustamattomissa reiteissä. Tunteet ovat niin todellisia, että on suorastaan vaikea kuvitella taiteilijaa teosten takana. Miten hän elää näiden mykkien, alitajuisten otustensa kanssa. Kuinka hän ottaa näihin ihmishahmoihin vaadittavan kontaktin, ja raahaa heidät mukanaan arkitodellisuuteen.

Pelon alta löytyy yksinäisyys ja halu löytää joku jakamaan se. Lakanoihin piiloutuneet ihmiset eivät ole minulle uhka, minun oma tyhjyyteni on.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.