Päivi Meriläinen – Kaunotar ja hematooma

Omakuva sairastumisen alkuvaiheista. 03.10-03.04, laveeraus, 2011. Kauko Marko

Elina Puranen

Nykyistä elämänmenoa selittäessä ja kuvaillessa ei voi olla kiinnittämättä huomiota kuvan ja visuaalisuuden voimakkaaseen läsnäoloon. Elämme kuvien maailmassa ja osana niitä. Samaistumme, lähestymme, loittonemme, kiellämme. Haluamme irtautua, mutta ei auta.

Kuvien ammattilaiset, taiteilijat, ovat toki tienneet tämän aina. Kuvaa on käytetty läpi historian niin hyvässä kuin pahassa, päämääriä tukemaan ja vastustusta vähättelemään. Yleisen ja yhteiskunnallisen tukemiseen kuva on ollut laajasti sallittu, mutta henkilökohtaisen kuvaaminen on usein ollut rajoitetumpaa. Sallitun ja kielletyn rajat ovat kulttuurisesti määritellyt.

Nykytaiteessa henkilökohtaisen läsnäolo kuvissa on itsestäänselvyys. Silti jotkut aiheet ovat edelleen tabuja. Menestystä ihannoivassa yhteiskunnassa epäonnistuminen on yksi vaikeammista aiheista. Epäonnistua kun voi ikääntymällä, sairastumalla, olemalla väärää sukupuolta tai etnisyyttä, tai vaikkapa vain olemalla ruma.

Jyväskyläläinen kuvataiteilija Päivi Meriläinen on käyttänyt itselleen läheisintä, omaa elämäänsä, teostensa tietoisena ja ideologisena lähtökohtana vähintään reilut parikymmentä vuotta. Hän on kuvannut äitiyden tuomat muutokset elämässään, dokumentoinut tyttärensä kehitysvaiheet ja oman kehonsa ikääntymisen.

On luonnollista, että hän jatkaa samalla linjalla ja tuo kuvina esiin myös sairastumisensa uusimmassa Galleria Beckerissä olevassa näyttelyssään Kaunotar ja hematooma.

Lähes kaksi vuotta sitten Päivi Meriläisen kasvojen vasen puoli halvaantui kolmihermotulehduksen seurauksena. Reilut puoli vuotta sitten hän sai TIA-kohtauksen, ohimenevän aivoverenkiertohäiriön vasemmalle puolelle aivojaan, jonka seurauksena hän kaatui ja löi päänsä saaden oikealle puolelle aivoja verenpurkauman eli hematooman.

Toipuessaan kasvohalvauksesta hän kiinnostui kasvojensa liikkumattomuudesta ja alkoi piirtää omakuvia alkuun hiilellä ja myöhemmin värejä lisäämällä. TIA-kohtaus ja hematooma toivat kuviin pinnan eli kasvonpiirteiden lisäksi uuden syvyyden, aivot.

Loistavana piirtäjänä ja muodon käsittelijänä Meriläinen on saanut omakuviinsa sekä toteavaa dokumentointia, haastavaa ideologiaa että yhtä aikaa kauhistuttavaa ja kaunista sadunomaista fantasiaa.

Mitä siitä, vaikka prinsessan suupieli roikkuu, tai toinen silmä ammottaa auki!

Päivi pukee päähänsä kruunuja, tiaroita, fetsejä, lintuja taikka eläviä kissoja ja tekee itsestään kauneimman naisen maailmassa Hän pukee päähänsä aivosähkökäyrien nostattamat liberty spiket, jeesusbaskerin tai paavin mitran luoden pohjaa Francis Baconin tyyliselle kauhusurrealismille.

Kullan ja hopean lisääminen usein tummasävyisiin omakuviin yhdistää glamourin sairauteen ja roikkuviin piirteisiin. Yhdistelmä on hyvin tabu länsimaisen kulttuurin piirissä, kenties maailmanlaajuisestikin. Se ei sovi, se ravistelee ja se tekee niin hyvää.

Pehmennystä rankkaan mutta kauniiseen näyttelyyn tuo Päivi Meriläisen tyttärestään ja tämän luokkakavereista tekemä ryhmämuotokuva Abit. Muotoon leikatuille mäntypuulevyille hiilellä piirretyt yhdeksän nuoren ihmisen muotokuvat ovat herkkiä ja kevyitä kuvaten hienosti nuoren ihmisen hieman epävarmaa, tulevaisuudelle avointa tilaa.

Elämä jatkuu. Kauneus ei katoa, eikä kauheus. Onneksi meillä on taiteilijat kertomassa sen, mitä muu yhteiskunta ei uskalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.