Dark Skies

Perinteiseen kauhuun on sekoitettu scifiä. Matt Kennedy

Jarno Lindemark

Barrettin perhe on ahtaalla taloudellisesti ja sitten ihan konkreettisesti, kun oudot olennot tulevat koputtamatta sisään ja alkavat terrorisoida. Talousvaikeuksien aiheuttama hermopaine saa kauheat mittasuhteet.

Öisin perheen nukkuessa tavarat vaihtavat paikkaa. Sähkölaitteet jumittuvat. Perheen kuopus kertoo “Nukkumatin” vierailusta ja suttaa piirustuksia, jotka ennustavat jotakin pahaa.

Juonipaljastukset sikseen, mutta sen voi sanoa, että Dark Skies -kauhuelokuvan asetelma on totisesti nähty lukuisissa pelottelurainoissa. Scott Stewartin kirjoittama ja ohjaama säikyttely yrittää erottua edukseen sillä, että perinteiseen kauhuelokuvan asetelmaan on sekoitettu scifiä.

Steven SpielberginPoltergeist tulee etsimättä mieleen.

Uhkaa ja vanhempien ahdistusta paisutellaan jännittävästi tovin. Hyvistä ideoista on silti pulaa. Ennen pitkää oudot tunkeilijat alkavat vaikuttaa tylsämielisiltä kiusaajilta, joiden motiivit jäävät hämäriksi, eikä sadistisissa jekuissa ole sen kummempaa mieltä saati yllättävyyttä.

Josh Hamiltonin esittämä arkkitehti-isä Daniel on ahdistunut ja hukassa. Danielin vaimoa näyttelee Felicity-sarjasta tunnettu Keri Russell.

Kylmä rinki -sarjasta tuttu J.K. Simmons esittää outojen otusten asiantuntijaa, jonka höpinöistä voi liian helposti arvata finaalin käänteet.

Ohjaus ja käsikirjoitus Scott Stewart, musiikki Joseph Bishara, pääosissa Keri Russell, Josh Hamilton, Dakota Goyo. Tyylilaji kauhu. K16.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.