Antero Lindgren – Talking with the Dead

Vesa Rantama

Antero Lindgren sukeltaa kakkosalbumillaan 1980-lukujen Yhdysvaltain sydänmaiden rockmusiikkiin, työmiehen ansaittuun vapauteen ja valtatieromantiikkaan. Esikoislevy Motherin synkeiden syntetisaattorien tahdittama, Bruce SpringsteeninNebraska-klassikosta muistuttanut akustinen ilmaisu on enimmäkseen takana, ja uusi albumi soi ilmavammin liki optimistisissa tunnelmissa. Silti Pomo on esikuvana entistäkin ilmeisempi: oivana referenssinä toimii vaikka kasarikaikuinen Tunnel of Love. Myös Tom Petty ja John Mellencamp väijyvät taustalla farkkuliiveissään.

On ehkä epäreilua vertailla Lindgrenin musiikkia kansainvälisiin esikuviinsa, mutta levy kuulostaa tietoiselta askeleelta heidän jalanjäljissään. Lindgreniltä kuitenkin puuttuu se syvällinen perinnemusiikkitausta, joka sai edeltäjät asettumaan osaksi musiikillista jatkumoa. Hän kuulostaa poliittisesti motivoituneen sinikaulusrokkarin kevytversiolta: kömpelöhköt sanoitukset eivät tee oikeutta komean kuuloiselle musiikille, liian usein tarjolla on tunnelmointia aidon tunteen sijaan.

Iskevät sävellykset, tunteikas tulkinta ja avara äänimaisema pelastavat tämän levyn, jota puutteista huolimatta on erittäin mukava kuunnella. Bells of Libertyn ja Highway Hallelujahin tasoisilla kappaleilla Lindgren on tyylilajissaan Suomen kärjessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.