The Great Gatsby - Kultahattu 3D

The Great Gatsbysta on tehnty lukemattomia sovituksia. Tuoreimman rooleissa nähdään Leonardi DiCaprio ja Tobey Maguire. Courtesy of Warner Bros. Picture

Jarmo Valkola

F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu kuuluu amerikkalaisen kirjallisuuden suuriin romaaneihin.

Kirjailija rakensi teoksensa runollisen monikerroksisuuden varaan. Australialaisen Baz Luhrmannin tuore sovitus pyrkii tavoittamaan kuvattavan ajankohdan, tuon 1920-luvun ”Jazz-ajan” omalla venytetyllä tyylillään, mutta saavuttaa sen vain osittain.

Tarinan kertojana toimii parantolassa ikääntyvä Nick Carraway (Tobey Maguire), joka kääntää katsettaan menneisyyteen ja yrittää kirjoittaa muistojaan paperille. Sen myötä palaamme keskelle hulppeaa hurvittelua, jatkuvaa juhlaa ja ilakointia.

Näissä hetkissä teos pyrkii entisöimään Hollywoodin rikasta musikaaliperinnettä, show-numeroiden viihdytystä ja tuhlailevan elämänmuodon kuvausta. Nick asuu salaperäisen Jay Gatsbyn (Leonardi DiCaprio) naapurissa ja ennen pitkää tutustuu tuohon kummajaiseen, jonka palatsissa verhot heiluvat ja ihmiset bailaavat alituiseen.

Taustalla on Gatsbyn rakkaus lahden toisella puolella asuvaan Nickin serkkuun Daisy Buchananiin (Carey Mulligan), joka elää brutaalin ja rasistisen miehensä Tomin (Joel Edgerton) kanssa.

Tom pettää vaimoaan työläistaustaisen Myrtle Wilsonin (Isla Fisher) kanssa. Gatsby tuijottaa Daisyn laiturilta vilkkuvaa vihreää valoa ja yrittää sen myötä tavoittaa kaukaa ihailemansa kohteen. Nick saattaa sittemmin Gatsbyn ja Daisyn yhteen ja vanhan rakkauden unelmat herätetään hetkellisesti henkiin.

Tietokoneavusteiset kuvarakennelmat hallitsevat Luhrmannin versiota. Kamerat kieppuvat säväyttävästi sinne tänne ja välillä ollaan aivan äärimmäisissä ilma- ja kaukokuvissa. Leonardo DiCaprio on vain ajoittain vakuuttava yksinäisessä roolissaan. Tobey Maguire näyttää kumman arkailevalta ja Carey Mulliganin Daisy on herkin kaikista. Luhrmannilla on käsissään hyvät näyttelijät, jotka jäävät kuitenkin tehosteiden alle.

Kerronnan idea on siinä, että Luhrmann pyrkii täsmälleen päinvastaisiin tehoihin kuin mihin Fitzgerald tekstillään. Lopputuloksena on saippuaoopperallista pintadraamaa, jossa henkilökuvien syvyyksiä ei tavoiteta. Luhrmann on lisännyt keitokseensa myös moderneja mausteita ja välillä vanhan ajan jazz kuulostaa epämääräiseltä hip-hopin, funkin ja rapin sekoitukselta.

Ensimmäisen kerran Kultahattu filmattiin jo mykällä kaudella vuonna 1926 Herbert Brenonin ohjauksessa. Valitettavasti siitä ei ole säilynyt kopiota jälkipolville. Elliott Nugent teki seuraavan sovituksen vuonna 1949 pääosissa Alan Ladd ja Betty Field. Jack Clayton ohjasi sen vuonna 1974 Robert Redfordin ja Mia Farrow’n tulkitessa Gatsbya ja Daisya. Käsikirjoittajana oli tuolloin Francis Ford Coppola. Ennen Luhrmannia Robert Markowitz teki aiheesta tv-version vuonna 2000 rooleissa Paul Rudd ja Mira Sorvino.

The Great Gatsby - Kultahattu hehkuu nostalgiaa menneiden aikojen perään, mutta toteutuksessa on levottomuutta, joka johtuu enimmälti jatkuvasti liikkeessä olevasta kamerasta. Tämän vuoksi yksittäisten kuvien kesto on kovin lyhyt ja kerronta muodostuu korostuneen hyppelehtiväksi.

Heti kun ilmaisu hiukan rauhoittuu, saavuttaa Luhrmann parempia tuloksia ohjauksellaan. Melodraaman ja intohimon ainekset heräävät henkiin, mutta jälleen vain hetkellisesti. Onneksi loppua kohden kerronta hieman tiivistyy ja tulee askeleen lähemmäksi katsojaa.

Ohjaus: Baz Luhrmann. Päärooleissa: Tobey Maguire, Leonardo DiCaprio, Carey Mulligan ja Joel Edgerton. Tyylilaji: Draama. K12.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.