Laajavuoren kesäteatteri Keisarin uudet vaatteet

Maija-Liisa Westman

Kukapa ei tuntisi vanhaa satua keisarista, jonka turhamaisuudelle ei löytynyt mitään rajoja. Andersenin vanha tuttu satu oli saanut päivittäjäkseen Anu Raipian, joka nokkelasti siirsi tarinan nykypäivään. Perusidea – se, että lasten suusta kuullaan totuus –, oli tämänkin version ytimessä. Huijattavia ja miltei yhtä turhanaikaisia kuin keisari itse olivat kulttuuriministeri Horsma (Jukka Saarinen) ja pääministeri Tatti (Anni-Ilona Hiltunen).

Laajavuoren Kesäteatterin esitys oli viimeisen päälle kunnianhimoisesti suunniteltu ja toteutettu. Pukusuunnittelija Kaisa Savolainen avustajineen sai roolihenkilöt hehkumaan toinen toistaan uhkeammissa kuoseissa ja väreissä. Erityisesti keisarin (Harri Penttilä) garderobi on täyden kympin arvoinen!

Musikaalilla on toinenkin valtti: se musiikki. Tony Sikströmin moni-ilmeiset sävellykset on tehty tätä näytelmäsovitusta varten, ja rytmikkyys näytti vetoavan maanantaiaamun päiväkoti-ikäiseen yleisöön. Tässä näytöksessä äänentoisto oli valitettavasti sen verran isollaan, että volyymi nielaisi osan laulujen sanoista. Samalla juonen seuraaminen mutkistui.

Näytelmäsovitus tarjosi kaikenikäisille katsojille jotakin. Jos pienimmät jäivät kiinni rytmiin ja esillepanoon, tarjottiin varttuneemmille ajankohtaista satiiria. Viittaukset kelvottomaan hallintoon ja rahan haaskaamiseen kaiken maailmaan turhuuksiin iskivät osuvasti päivänpoliittiseen temmellyskenttäämme.

Keisari ja hänen ensemblensä olivat enemmän tai vähemmän karrikoituja hahmoja; poikkeuksen muodostivat kamarineiti Lacroix ja totta puhuva lapsi, joiden rooleissa Ronja Alatalo teki tarkkaa työtä. Koko työryhmä teki roolinsa mallikkaasti, ja karuselli aurinkoisena sädehtivän keisarin ympärillä pyörähteli rutinoidusti. ”Maailman parasta teatteria”, pienen katsojan suusta kuului esityksen jälkeen.

Mitä jäin kaipaamaan? Ehkä pieniä suvantopaikkoja, hieman vähemmän sitä rutiinia. Vähän rosoinen pinta nappaa varmemmin kyytiinsä, kun liian viimeistelty taas pyrkii huuhtoutumaan vilkkaasti mielestä pois.

Alkuperäisidea: H.C. Andersen. Käsikirjoitus ja ohjaus: Anu Raipia. Musiikki: Tony Sikström. Koreografia: Sanna Neuvonen. Pukusuunnittelu: Kaisa Savolainen. Äänet: Antti Hyvönen. Rooleissa: Harri Penttilä, Ronja Alatalo, Jukka Saarinen, Anni-Ilona Hiltunen, Sini Salo, Merituulia Pöysti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.