Lehti: Suomi hankaloitti pelastusoperaatiota Jemenissä

STT

Suomen ja Itävallan sotilastiedustelujen kesken oli vakavia ongelmia Jemenissä siepattujen pelastusoperaation aikana, kertoo itävaltalainen Kurier-lehti. Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Ilta-Sanomien mukaan Kurier väittää, että itävaltalaisilla olisi ollut pelastusoperaatioon tarkoitettu Learjet-kone valmiina jo kolme kuukautta sitten. Lento piti peruuttaa viime hetkillä.

Kurier kertoo myös, että Itävallan turvallisuuspiireissä suomalaisia kollegoja pidettiin asiassa ylimielisinä ja yhteistyökyvyttöminä.

Itävaltalaislehti tukeutuu tiedoissaan neuvotteluihin osallistuneisiin armeija- ja sotilastiedustelulähteisiin.

Lehden lähteet antavat ymmärtää, että siepatut joutuivat sattumalta uhreiksi. 140 päivää panttivankina olleet Atte ja Leila Kaleva sekä itävaltalainen Dominik Neubauer olisi kaapattu epäonnistuneen ryöstöyrityksen päätteeksi elektroniikkaliikkeessä Jemenin pääkaupungissa Saanassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.