Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana Burnaa

Heikki Kivelä

Suomalaisen hiphopin musiikillinen maailma on laajentunut viime vuosina erilaisten kaavoja murtavien kokeilujen myötä. Nyt vuorossa on tiukan sanailun ja big band -soundin yhteenliittäminen.

Helsinkiläinen Ricky-Tick Big Band on Valtteri Laurell Pöyhösen kokoama joukko maamme eturivin jazzmuusikoita. Orkesterin ilmavassa ja perinnetietoisessa soitossa sykkivä rytmi antaa loistavat puitteet sanataitureina toimivien Palefacen, Redraman ja Tommy Lindgrenin räpeille. Ryhmän debyyttialbumi Burnaa istuttaa kuulijansa hämyisen klubin aitiopaikalle tarkastelemaan millä tahansa mittapuulla varsin vaikuttavaa säveltaidetta ja reipasta räppäilyä.

Bändin ilmaisu on tyylikästä kiireestä kantapäähän, mutta pukupakko ei tee konseptista kuitenkaan turhan vakavaa tai hillittyä. Lyyriset teemat edustavat solisteille ominaista antia, mutta konseptin hyvän sisäistämisen vuoksi albumi kuulostaa poikkeuksellisen eheältä, eikä soljuva tarinankerronta missään vaiheessa tunnu päälle liimatulta.

Raidat Julkinen sana ja Obsessio ovat lyyristä bebopia parhaimmillaan räppäreiden pudotellessa riiminsä rivakkaan tempoon. Historian ja nykypäivän ilmiöitä tarkasteleva Se on jatsii kertoo nimensä mukaisesti musiikkityylin elementeistä nokkelin sanankääntein. Henkilökohtaisempaa ja syvempää kerrontaa sisältävät Ei tunnu missään ja Mitä sä pelkäät? tuovat levylle kontrastia ja antavat hengähdystaukoja räiskyvästä irrottelusta. Hiphop-skenen nykytilaa ruotivat Kiristyskirje ja Rakkaudella vihaajille kohoavat pisteliäisyydessään tekstipuolen valovoimaisimmiksi vedoiksi. Lyriikan nasevuuden ja tyylikkään itseironisen ilmaisutavan ansiosta räppärit onnistuvat rikkomaan rohkeasti heitä itseäänkin koskettavia konventionaalisia rajoja.

Vaikka Pöyhösen tämänkertaisten sävellysten ajaton soundi kestäisi toki kuuntelua mainiosti ilman solistejakin, kuten instrumentaaliraita Neuvonpito osoittaa, sanat ja sävelet muodostavat tässä yhteydessä kuitenkin ainutlaatuisen kokonaisuuden. Levy toimii samanaikaisesti osoituksena hiphopin monimuotoisuudesta ja toisaalta modernin jazz-musiikin ennakkoluulottomuudesta. Perinteiseen klubisoittoon albumin sisältö tuskin taipuu, mutta se ei liene ollut tekijöiden tähtäimessäkään. Sen sijaan tulevilla keikoillaan bändillä on täydet mahdollisuudet lunastaa levyn asettamat haasteet ja lupaukset.

Kaiken kaikkiaan Burnaa osoittaa, että kiinteä fuusio kahden eri musiikkityylin välillä voi taidokkaissa käsissä taipua erittäin miellyttävään muotoon. Vaikka jazzin ja hiphopin yhteenliitoksia on historian saatossa jo kokeiltu, on kokonaisen albumin laatiminen erityisesti Suomessa kunnianhimoinen, mutta tässä tapauksessa ilahduttavan onnistunut hanke.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.