Wöyh!, Jarkko Martikainen

Heikki Kivelä

Yleisömäärästä päätellen torstai-illan esiintyjät Lutakossa olivat odotettuja vierailijoita. Vaihtoehtoisempi rockmusiikkikattaus tuntui saaneen liikkeelle niin nuoria kuin varttuneempiakin kuulijoita.

Täsmälleen yhdeksältä aloittaneen Jarkko Martikaisen charmi ei ole heikentynyt julkaisurintaman hiljaisuudesta huolimatta. Säestyksettä väkevällä äänellään illan avannut muusikko toi tanssisaliin välittömästi hartauden tuntua. Soolotuotannosta ja YUP:n kappaleista koostuneessa settilistassa korostui moderni trubaduuriasenne, eikä mies juuri kaivannut kannustusta esittäessään kymmenen lauluaan. Yleisön toiveesta viimeisenä kuultu Huominen on kaukana nostatti raikuvat suosionosoitukset ja syrjäytti keikan muuten hillityn tunnelman.

Vaikka pääesiintyjä Wöyh! on varsin tuore tapaus kotimaisilla keikkalavoilla, yhtye on löytänyt kuulijakuntansa ainakin bändin nimeä paidoissaan kantavien fanien määrästä päätellen. Veljesten Antti ja Jussi Hyyrysen isännöimä kvartetti sai tanssisalin varpailleen avatessaan esityksensä debyyttialbuminsa Ikkillyk nimikkokappaleella. Mestarirumpali Anssi Nykänen antoi Hyyrysten kielisoitintaituroinnille tanakan rytmisen pohjan ja Antti Pitkäjärvi rikastutti äänimaailmaa kosketinsoittimillaan.

Albumin kappalejärjestystä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta mukaillut setti oli adaptoitu hyvin livenä esitettäväksi. Pienet sovitukset ja soolo-osuudet laajensivat kappaleiden pituuksia luonnollisella ja mielenkiintoisella tavalla. Vaikka bändin musiikki onkin hieman monipuolisempaa, ei soitto vaikuttanut liian suorituskeskeiseltä. Sen sijaan humoristisempi lähestymistapa vetosi ihmisiin selvästi.

Encorena yhtye esitti huvittavan soolosikermän ja yllätti vielä pyytämällä Jarkko Martikaisen lavalle. YUP-klassikko Saatana meni korvasta sisään sai miesten käsittelyssä räiskyvän muodon ja yleisöltä valtaisat kiitokset. Aavistuksen lyhyen tuntuiseksi jääneen vöyhötystuokion päätti mainio Lokki-laulu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.