Särkynyt (Broken)

JARMO VALKOLA

Arvostetun teatteri- ja oopperaohjaajan Rufus Norrisin esikoiselokuva Särkynyt on rankka ja paikoin järkyttäviä mittasuhteita saava draama nykypäivän Englannista.

Pohjois-Lontoon lähiöön sijoittuvassa tarinassa seurataan kolmea naapureina asuvaa perhettä, jotka kaikki joutuvat kerronnan sisältämien jännitteiden piiriin.

Elokuva alkaa lähes dokumentaarisena kuvauksena perhe-elämään sisältyvistä vaikeuksista. 11-vuotias Skunk (Eloise Laurence) joutuu jo aivan alussa todistamaan, kun hänen naapurinsa Bob (Rory Kinnear) hyökkää yllättäen autoa pesemässä olevan nuoren Rickin (Robert Emms) kimppuun.

Taustalla on vääräksi osoittautuva raiskausepäily, jonka on pannut alulle Bobin oma tytär.

Myöhemmin kiihtyvä tarina saa yhä melodramaattisemmaksi käyviä piirteitä ylleen. Sitä ennen on Norris kuvannut väkevästi, lohduttomasti ja paikoin runollisesti englantilaista arkea, joka täyttyy moninaisista ongelmista. Ne kasautuvat ja niistä johtuvat ratkaisut eivät ole aina mitenkään mieltä ylentäviä.

Skunk elää yhdessä asianajajana toimivan isänsä (Tim Roth) ja vanhemman veljensä Jedin (Bill Milner) kanssa. Lapsia kaitsee Kasia (Zana Marjanovic), josta on tullut sijaisvanhempi sen jälkeen, kun lasten äiti jätti heidät. Kasialla on suhde opettajana toimivaan Mikeen (Cillian Murphy) ja Skunk taas ihastuu Dilloniin (George Sergeant).

Alun väkivaltainen hyökkäys pyörii Skunkin mielessä, ja vastaavia ongelmia tulee hänen eteensä myös levottomassa koulumaailmassa.

Miljöön, ihmiskohtaloiden ja tapahtumien luonteva taltiointi onnistuu hyvin Norrisilta. Mark O’Rowen käsikirjoitus Daniel Clayn romaanista sisältää kaiken kovuuden vastapainona myös herkkiä ja tunnelmallisia hetkiä sekä paikoin jopa surrealistisia sävytyksiä.

Ohjaukseen on luotu impressionistisia, tilaan ja henkilökohtaisiin muistoihin kohdistuvia välähdyksiä. Tässä todellisuudessa ihmiset eivät voi välttää vastuutaan. Paikoin käydään kuin ylikierroksilla ja on selvää, että uudenlaisia perspektiivejä tilanteiden hoitamiseen tarvitaan.

Shane Meadowsin ohjaama ja meilläkin pyörinyt tv-sarja This is England tulee osittain mieleen Särkynyt-elokuvan maisemista. Samanlaista todellisuuden hakua on molemmissa, mutta tyylillisesti niissä on eronsa.

Rufus Norris pyrkii yhdistämään sielun, hengen ja mielikuvituksen näkymiä kuvatessaan näitä kokemisen ulottuvuuksia.

Särkynyt on parhaimmillaan koskettava, moniin suuntiin avautuva draama lasten kasvusta ja heidän vilpittömästä halustaan löytää oma paikkansa maailmassa, joka on kaikkea muuta kuin yksiselkoinen. Eloise Laurence tulkitsee Skunkin roolin hienolla kypsyydellä ja on kerronnan kantava voima.

Tim Roth tekee myös tasapainoisen esiintymisen huolehtivana ja ymmärtävänä isänä, joka joutuu kiihtyvien tilanteiden edessä arvioimaan elämäänsä uudelleen. Rory Kinnear on aggressiivinen ja hyökkäävä Bob, Robert Emms hajoavan mielensä kanssa kamppaileva nuorukainen ja Cillian Murphy sympaattinen opettaja.

Ohjaus: Rufus Norris. Rooleissa: Tim Roth, Cillian Murphy, Eloise Laurence, Rory Kinnear, Robert Emms. Tyylilaji: Draama. K16.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.