Markku Envall – Vastassa kulman takana

Hannu Niklander

Aforistikkona tunnettu Markku Envall ilahduttaa kirjalla, joka on asialtaan tiivis mutta kerronnaltaan ilmava.

”Henkisen työn vastakohta ei ole fyysinen työ vaan henkinen laiskuus”, Envall kirjoittaa, ja paneutuu moneen otteeseen taiteen, politiikan, kirkkohistorian, uskonnon ja tapakulttuurin kysymyksiin sitoen niistä nasevia nippuja.

Kirjoittaja pohtii väestöryhmien terveyseroja, heikommin koulutetut ovat kipeämpiä. Heillä saattaa olla kuluttavampi työ, epäilemättä puuttuu varoja päästä ripeästi yksityislääkärille. Mutta varmaan on muutakin:

”Ehdotan kahta mahdollista selitystä./ Tiedossa ei ole ratkaisevaa sen määrä vaan usko sen merkitykseen ja tahto toimia sen mukaan./ Ja lyhyempi koulutus sosiaalistaa sellaisiin väestöryhmiin, jotka eivät orientoidu tiedon mukaan.”

Koulutus, viisaus, sivistys, älykkyys, oppineisuus ja lukeneisuus liittyvät usein yhteen, mutta eivät aina. Etenkään ei ole kyse samoista asioista.

”Minkä oppinut tai älykäs ymmärtää, se ei ole hänelle oppinutta tai älykästä. Se on kirkasta kuin lasi ja selvää kuin vesi./ Hänen hölmöytensä on toisaalla. Kerta kerran jälkeen hän yllättyy, etteivät asiaa ymmärräkään ne, joiden ymmärtämättömyyden hän teoriassa tietää ja kokemuksesta tuntee.”

Joitain vuosikymmeniä sitten keskusteltiin viranomaisten kapulakielestä. Kaupallisuuden aiheuttaman lapsellistumisen myötä asia on muuttunut:

”Kun söpöstelypuhe lopetettiin lapsille, se vapautui siirtymään kaupalliseen kieleen./ Siinä asunto on koti, ruoka on herkku, vaatetus on muoti.”

Lukija voi keksiä lisää. Siitä on kauan, kun sai syödäkseen sikaa. Nyt se on aina porsasta ellei peräti possua.

Kaunistelevat ilmaisut, eufemismit, kuuluvat politiikkaan.

”Sota on helvettiä, ja ainoa keino lopettaa se on saattaa tämä totuus niiden tietoon, jotka ovat sen aloittaneet”, sanoi Yhdysvaltojen kansalaissodassa taistellut kenraali William Sherman./ Maan myöhemmässä historiassa loppu korjattiin kuulumaan: – ja ainoa syy aloittaa se on saattaa tämä niiden tietoon, jotka eivät tottele puhetta.”

Kieltä pohtii seuraavakin: ”Synonyymisanastot voivat joskus ratkaista kirjoittajan pulman, mutta niitä voi myös käyttää väärin. Monet luulevat, että niiden avulla voi rikastaa kieltä. Kun värillisen viikkolehden reportteri kirjoittaa perheestä, johon on syntynyt lapsi, hän ei käytä sanaa lapsi kahta kertaa. Hän jatkaa sanoilla napero, nassikka, tyllerö, prinssi/prinsessa, jälkikasvu, perillinen jne. Pelkkä ’lapsi’ tai ’poika/tyttö’ sanoo oleellisen ja jättää loput lukijalle. Lukijakin tekee jotakin. Hän näkee, kuvittaa mielessään.” Äskeisiä synonyymejä ei käytettäisi uutisessa lapsenraiskauksesta.

Synonyymit ovat siis jotenkin huvittavia, kevytmielisiä, joka yhteyteen sopimattomia.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut