Mira Kautto ja Jamila Johnson-Small UPM:n tanssitapahtumaan

Tänä vuonna tapahtumassa nähdään kansainvälinen tähtivierailu, jonka ohella ohjelmistossa painottuu keskisuomalainen tanssi ja poikkitaiteellinen mediataide. Camilla Greenwell

Tomi Tuomaala

Keski-Suomen Tanssin Keskus järjestää 11. elokuuta UudenPolvenMuseon tanssitapahtuman Säynätsalossa. Kerta on seitsemäs.

Tänä vuonna tapahtumassa nähdään kansainvälinen tähtivierailu, jonka ohella ohjelmistossa painottuu keskisuomalainen tanssi ja poikkitaiteellinen mediataide.

Pitkän uran kansainvälisillä lavoilla tehneet Jamila Johnson-Small ja jyväskyläläislähtöinen Mira Kautto saapuvat vierailulle Lontoosta. He esittävät sukupuolistereotypiat haastavan teoksen William William (kuva: Camilla Greenwell).

Lisäksi tapahtumassa nähdään Virpi Juntin koreografia Haru (tanssijoina Hanna Savolainen ja Roosa-Johanna Ikäheimo) sekä teos DropPing vol. 2 (tanssijoina Jaakko Nieminen, Jouni Majaniemi ja Pekka Louhio).

Tämän vuoden erikoisuutena ovat Art Leak -työryhmän mediataideteokset.

Liput 15/20 e. Lippujen ennakkovaraukset 8. heinäkuuta alkaen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.