Johanna Mäkitalo – Hiukkasia

Elina Puranen

Galleria Beckerissä 15.5.2013 saakka.

Suomalaisen maisemamaalauksen traditiossa maisemaa on tarkasteltu useimmiten kaukaa ja korkealta, ja siinä pitää mielellään olla vettä, puita ja taivasta. Jonkinlaiseksi tyyppimaisemaksi onkin muodostunut harjulta nähty järvimaisema lahtineen ja saarineen.

Sellaisessa maisemassa soi klassinen kesäillan helke; bouquet’ssa on vahvasti suopursua, paahteista jäkälää, kallion kylkeä ja kansallishenkeä.

Nykytaiteessa maisema on edelleen yksi merkittävimmistä aiheista ja sen esittämisen tavat vaihtelevat suuresti. Traditio voi olla selvästi mukana mutta muuntuneena. Eräs muutoksista on tarkastelupisteen siirtyminen kaukaa lähelle ja korkealta matalalle, kuten Johanna Mäkitalon öljyvärimaalauksissa Galleria Beckerissä.

Korpilahtelaisen kuvataiteilijan Johanna Mäkitalon maisemissa liikutaan niityillä ja niittyjen laitamilla kasvillisuuden seassa. Metsäreuna häämöttää taustalla ja rajaa taivaan maasta. Heinäkasvit, ohdakkeet ja mesiangervot toimivat etualalla männynrunkojen sijaan kuvan jäsentäjinä ja sommitteluelementteinä, joiden lomasta maisemaa katsotaan.

Mäkitalo vie katsojan vielä korsien välistä kurkisteluakin lähemmäksi maata. Laajojen maisemien lisäksi esillä on tummataustaisia yksittäisten kasvinosien ja kukkien kuvia, joissa on mukana perhosia, kuoriaisia ja korentoja 1600-luvun alankomaisen kukka-asetelmamaalauksen tapaan Nämä asetelmat ovat kuitenkin selvästi juurillaan kiinni maassa ja hyvin eläviä.

Yhdistämällä muunneltua kansallisromanttisen maisemamaalauksen traditiota ja kukka-asetelmien nature morte -henkeä Mäkitalo siirtyy maisemasta sinänsä enemmän kohti sisäistä maisemaa ja tunnetta Maalausten tulkinta on avoin eikä määrittele katsojankaan asemaa suhteessa kuvaan tai sen kohteeseen.

Mäkitalon maalaukset voivat siristä tai surista, suhista tai olla hiljaa; niiden tuoksussa viipyilee maatumisen vivahdetta ja lehtivihreää henkilökohtaisten tulkintojen ja tunteiden määrittämissä rajoissa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.