Minna Lindgren – Kuolema Ehtoolehdossa

MIKKO VARIS

Yle Radio 1:n kuuntelijat tunnistavat Minna Lindgrenin äänen. Hän toimi vuosikausia eri vakansseilla musiikkiohjelmien toimittajana ja tuottajana, myöhemmin päällikkönä, kunnes siirtyi ulos firmasta ja ryhtyi vapaaksi toimittajaksi.

Hän sai Bonnierin suuren journalistipalkinnon 2009 HS:n Kuukausiliitteen artikkelista Isän kuolema. Siinä hän kuvasi sitä, miten hänen isänsä ilmaisema turhan hoidon kieltävä tahto ja byrokratia törmäsivät toisiinsa. Saman aiheen ympärillä liikkuu hänen uusi romaaninsa Kuolema Ehtoolehdossa.

Sen tapahtumaympäristönä on Helsinki, pääasiassa raitiovaunuista nähtynä, ja tukikohtana Munkkiniemessä sijaitseva Vanhusten Hoiva ja Rakkaus Säätiön (!) omistama palvelutalo nimeltä Ehtoolehto.

Keskeisiä henkilöitä ovat Siiri, Irma ja Anna-Liisa. He ovat kaikki yli yhdeksänkymppisiä, virkeitä vanhuksia, jotka mielellään vierailevat toistensa asunnoissa, syövät yhdessä verilettuja puolukkahillon kanssa, naukkailevat punaviiniä pahvipakkauksesta tai peräti viskipaukkuja ja pelaavat kerhotiloissa korttia toisten asukkaiden kanssa. Ratikka-ajelut ovat heidän huvittelutapansa. Siinä näkee kaupunkia ja nuorempia ihmisiä.

Pelottava seikka Ehtoolehdossa on se, että sen yhteydessä on suljettu yksikkö Ryhmäkoti, jonne siirretään ne vanhukset, joiden todetaan muuttuneen dementeiksi.

Tällaista tapahtuu joskus. Sekin yllättää vanhoja leidejä, että heidän dosetteihinsa ilmestyy uusia tuntemattomia pillereitä, vaikkei lääkäri ole keskustellut asiasta heidän kanssaan. Vaikuttaa siltä, että kaikki ei toimi asukkaiden kannalta oikein.

Palvelutalossa mikään toimenpide ei ole ilmainen. Housut alas, 14 euroa, housut ylös, 16 euroa. Siivooja pyörähtää kämpässä puolisen tuntia, laskutetaan kahdesta tunnista 76 euroa.

Kun Irman virkeä mieli nopeasti lamaantuu ja hänet siirretään Ryhmäkotiin makaamaan, Siiri ja Anna-Liisa päättelevät, että se johtuu hänelle syötetyistä vääristä ja turhista lääkkeistä. He päättävät pelastaa ystävänsä.

Avuksi tähän operaatioon saadaan rouvien tapaama iso ja roteva taksikuski Mika, joka käyttää nahkaliiviä. Siinä on tekstiä joistakin enkeleistä. Vanhat rouvat eivät ole aivan päivän tasalla moottoripyöräjengien tekemisten suhteen.

Elämä Ehtoolehdossa ei totisesti ole tylsää ja yksitoikkoista. Hoitohenkilökunta vaihtuu koko ajan. Tulee harjoittelijoita vaikka mistä ulkomailta. Kantahenkilökunta tuntuu puuhaavan aivan muita kuin asukkaiden hoitamiseen liittyviä asioita.

Sankarikolmikko on sopeutunut siihen, että jälkeläisille on tärkeämpää liihotella maailmalla tai hoitaa hevosiaan kuin käydä tapaamassa vanhuksia. He saavat seuraa toisistaan ja korttipelikavereistaan. Asunnoissaan he voivat jatkaa vanhoja harrastuksiaan, lukea uudelleen rakkaimpia kirjojaan taikka katsoa televisiota.

Tarinan mittaan paljastuu, että Ehtoolehtoa on käytetty tukipisteenä monenlaisen laittoman huume- ja lääkekaupan käymisessä. Rosvot on saatava kiinni. Enkeli-Mika on tässä asiantuntija ja hyväksi avuksi.

Ministerit todistavat kilpaa, miten tärkeätä on parantaa vanhusten asemaa yhteiskunnassa.

Minna Lindgrenin romaani kertoo älykkään satiirin kautta, mikä vallitseva todellisuus on. Siihen eivät auta yhtään puheet. Vain teot tehoavat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.