Kamala – Kamala Akka

Heikki Kivelä

Kolmesta demostaan ja lukuisista keikoistaan tunnettu jyväskyläläinen Kamala on koonnut osaamisestaan täysmittaisen debyyttialbumin. Kamala Akka -levyllä yhdistyvät sekä vanha, että tuore tuotanto yhtyeen musiikkia edustavalla sopivan rosoisella, mutta johdonmukaisella tavalla.

Tiettyjen hengenheimolaisten ja esikuvien vaikutus kappaleiden sävyissä kyllä kuuluu, mutta samanaikaisesti laulaja-kitaristi Karita Kivioja onnistuu luomaan sävellyksiinsä omintakeista tunnelmaa. Ilmaisun vahvuudet piilevät maanläheisissä teksteissä sekä itsevarmassa soitossa.

Aluksi erilaisiin raskaan musiikin tyylilajeihin kallistuvat yksittäiset osuudet tuntuvat hieman hajanaisilta, mutta kuuntelukokemuksen syventyessä bändin oma ilmaisu hahmottuu ja muodostuu varsin mallikelpoiseksi tämän ajan metallirymistelyksi. Erityisesti kappaleet Pakko ja Akana erottuvat kiivautensa vuoksi muuten melko keskitempoisesta tahkoamisesta.

Albumi summaa demomateriaalin hyvin yhteen, mutta tulevaisuutta ajatellen ilmaisun soisi kehittyvän entisestään.

 

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut