Jyväskyläläisnainen löysi karmivan yllätyksen ostoksistaan

Lukijan kuva: Jyväskyläläinen Pirkko Toivari löysi kaupasta ostetusta kalasta heisimadon toukkia eli hihnamatoja. Pirkko Toivari

Shahin Doagu

Jyväskyläläinen Pirkko Toivari törmäsi elämänsä kuvottavimpaan tilanteeseen peratessaan kaupasta ostettuja kaloja viime viikolla.

Toivari osti viime perjantaina jyväskyläläisestä kaupasta puoli kiloa Säkylän Pyhäjärvestä pyydettyjä muikkuja ja alkoi perata niitä lauantaina.

– Ihmettelin, kun yksi kaloista oli niin erikoisen näköinen. Sillä oli hyvin pullea ja venynyt maha, Toivari kuvaili.

Avattuaan "erikoisen näköisen" kalan, mahasta pullahti Toivarin mukaan niin ällöttävä näky, ettei hän saa sitä pois mielestään.

– Sieltä tuli pitkiä rihmoja monta kappaletta, joita vetelin ulos. Ensin luulin niiden olevan maitia, mutta sitten kun ne alkoivat liikkua ja kiemurrella, tajusin niiden olevan matoja. Hyi kamala sentään, vieläkin puistattaa, kun ajattelen niitä, Toivari sanoi.

Kalasta löytyi kaikkiaan neljä matoa, joista lyhyimmät olivat nelisen ja pisimmät seitsemän senttiä.

– Epäröin aluksi, voiko muitakaan kaloja laittaa enää ruuaksi, vaikka niistä ei löytynyt mitään erikoista. Tein niistä lopulta uunimuikkuja, joita mieheni uskalsi syödä. Itse en kylläkään saanut palakaan kurkusta alas.

– En ole ikimaailmassa törmännyt tällaiseen, niin kuvottava kokemus  se oli, Toivari sanoi.

Jyväskylän yliopiston dosentti Anssi Karvonen sanoo, että kyseessä ollut kala on todennäköisesti ollut salakka, joka on päätynyt muikkujen sekaan. Karvosen mukaan Toivarin ottamissa kuvissa olevat hihnamadot eli heisimatojen toukat esiintyvät särkikaloissa, kuten salakoissa ja lahnoissa, joskus myös särjissä. Muikuissa niitä ei ole.

– Hihnamatoja voi olla särkikalan ruumiin ontelossa ja ne voivat kasvaa jopa useamman kymmenen sentin mittaiseksi. Matoja voi myös olla useampia kerralla. Silloin kala näyttää pullealta, koska sen vatsa on täyttynyt madoista.

Karvonen kertoo, että hihnamadoilla on elämänkiertonsa aikana kolme isäntää.

– Hihmadot päätyvät kaloista lokkiin, jossa ne kasvavat aikuiseksi. Lokin suolessa ne munivat ja vapautuvat veteen. Vedessä munat kuoriutuivat ja toukat joutuvat hankajalkaisen äyriäisen syömäksi. Kalaan ne päätyvät hankajalkaisesta, jonka kala syö vedessä.

Karvonen korostaa, että hihnamadot eivät ole vaarallisia ihmisille. Hihnamatoja ei tulekaan sekoittaa ihmisen leveään heisimatoon eli lapamatoon, jonka voi saada kypsentämättömästä tai pakastamattomasta hauesta, mateesta, ahvenesta tai kiiskestä. Lapamatoa ei esiinny särki- tai lohikaloissa.

– Ne eivät tartu ihmiseen, vaan ovat lähinnä esteettinen haitta. Kalan, jossa hihnamatoja on ollut, voi hyvin syödä, Karvonen vakuuttaa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut