Alkudrinksut ja sit kiertelee

Iikka Hackman

Kävin jokunen viikko sitten Helsingissä baarissa. Luulin, että se oli aivan tavallinen baari-ilta: jotkut ihmisistä olivat humalassa ja jotkut tosi humalassa, musiikki soi kovaa ja osa porukasta täytti tanssilattiaa.

Olin väärässä.

Opin tovi Helsingin-vierailun jälkeen opiskelijaravintola Ilokivessä, että baari-ilta Helsingissä ei ole tavallinen baari-ilta.

Kaksi samaan lounaspöytään osunutta neitokaista teki selväksi, mikä on kaupungin ja kaupungin välinen ero. He eivät puhuneet minulle, mutta ikäväkseni en voinut olla kuuntelematta.

”Siis mä en kestä, ku me vietettiin OKL:n tyttöjen kans tyttöjen iltaa, me oltiin koko ilta tyttöporukalla”, toinen sanoi. ”Eihän”, toinen sanoi. ”Siis ku me mennään stadissa baariin, me otetaan ehkä eka jotkut alkudrinksut, mut sit me lähetään kiertelee”, he sanoivat. ”Stadissa me ollaan ihan vitu kännissä ja tehään mitä vaan, kaikki bailaa ja juttelee mimmien ja jätkien kans”, he sanoivat.

Minä en sanonut mitään, mutta mietin että semmoistako on stadissa ja että aikamoista.

En tiedä, mistä toinen prinsessa oli kotoisin, mutta toinen oli Espoosta. Espoo on se paikka siinä Helsingin vieressä, missä on Ikea ja Sello ja missä asuvat ihmiset muuntuvat helsinkiläisiksi heti, kun heidät kuljetetaan Nurmijärven pohjoispuolelle.

Helsinkiläisyyteen liittyy ainakin kolme sitkeää legendaa.

1) Stadilaiset ovat ylimielisiä idiootteja.

2) Kovimpia stadilaisia ovat muualta muuttaneet.

3) He vihaavat meitä maalaisia vähintään yhtä paljon kuin me heitä.

Mikään legendoista ei pidä paikkaansa ja silti ne kaikki pitävät. Tietenkään kyse ei ole vain Helsingistä ja Suomesta. Ihmiset haluavat jakautua meihin ja niihin, kaupunkilaisiin ja maalaisiin. Se on harmitonta ja hauskahkoa nokittelua, mutta jossain vaiheessa sitä aina hämmästyy tajutessaan, että jotkut ovat sen kanssa ihan tosissaan.

Olisi helppoa ajatella niin. Että asuinpaikka, ja vain se, määrittää ihmisen. Että iho olisi jotenkin kimmeltävämpää kehätien tuolla tai tällä puolen – ja että hesalaista pitää siksi lyödä turpaan ja maalaiselle aukoa päätään.

Itse olen kaksoisagentti. Kasvoin Espoossa Kehä III:n ulkopuolella ja olin mökille Keski-Suomeen tultaessa salaa vähän pollea siitä, että olin stadilainen. Asun nyt Jyväskylässä, jossa lätkämestaruutta juhlitaan traktorikulkueessa.

Tykkään Helsingistä ja vähän sen esikaupunki Espoostakin, ja tykkään erityisesti Jyväskylästä.

Palataan ruuhkaisen Ilokiven lounaspöytään.

”Siit vois siis tehä kandin, et veis landepaukun niinku Onnelaan, et näkis miten ihmiset käyttäytyy”, kulttuurierojen asiantuntijat sanoivat.

Täh? Onnela, tuo perähikiä keskellä Helsinkiä? Landepaukku? Touché! Onko mitään landepaukumpaa kuin landepaukku itse, sukupuuttoon kuolleeksi luultu sana?

Jaksamisia kandidaatintutkielmien aiheita seulovalle OKL:n henkilökunnalle – ja Suomen lapsille.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.