Lempeä katse omakuvaan

Anita Kärki

Valokuvassa jokainen haluaa olla edukseen. Kuvan kohde toivoo, että katsoja ajattelee hänestä hyväksyvästi ja myönteisiä asioita.

Toive on kovin inhimillinen. Tähän inhimilliseen ajattelutapaan perustuu valokuvaaja, sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen voimaannuttavan valokuvauksen periaate.

Savolainen tunnetaan erityisesti valokuvaprojektistaan Maailman ihanin tyttö, jossa kuvattavina olivat lastenkodissa asuneet tytöt.

Tytöt eivät olleet pelkästään kuvaamisen kohteita vaan kerrankin he itse saattoivat vaikuttaa siihen, millaisina haluavat tulla nähdyiksi. Siksi tytöt visualisoivat mielikuvan itsestään haluamissaan ympäristöissä.

Valokuvien unenomaisuudesta huolimatta he kuitenkin ovat kuvissa harvinaisen todellisia ja koskettavia. Kuvista löytyy rauhaa ja hyväksyntää, jota tyttöjen on ollut vaikea löytää tosielämästä.

Kuvia katsoessa nousee helposti pala kurkkuun, varsinkin kun tietää tyttöjen taustan. Jokaisella on oikeus lempeään katseeseen, ja erityisesti heillä, jotka ovat tottuneet olemaan näkymättömiä.

Eri puolilla Suomea kiertänyt Maailman ihanin tyttö -näyttely rikkoi kävijäennätyksiä monella paikkakunnalla – myös Jyväskylässä vuonna 2005.

Nyttemmin Savolainen on laajentanut voimauttavan valokuvauksen menetelmäänsä ammatilliseksi työvälineeksi, jota hän kiertää opettamassa hoito- ja opetusalan ammattilaisille.

Jyväskylässä käynnistyi juuri Savolaisen vetämä voimauttavan valokuvan ammatillinen täydennyskoulutus, jonka 16 paikkaa täyttyivät ilmoittautumisen alkaessa samantien. Puskaradio oli kiirinyt, eikä koulutusta tarvinnut sen kummemmin markkinoida.

Jyväskylän kesäyliopiston järjestämään koulutukseen on tulossa muun muassa psykologeja, opettajia, sosiaalityöntekijöitä ja muita nuoriso- ja lastentyön parissa työskenteleviä.

Ammattilaisille annettavan koulutuksen periaate on sama kuin lastenkotityttöjen projektissa: toisen ainutkertaisuuden näkeminen kuvattavalle merkityksellisellä tavalla. Kuvattavalle on voimaannuttavaa opetella katsomaan itseään lempeästi.

Monesti kameran esille nostaminen saa kuvattavan pakokauhun valtaan. Voimaannuttavassa valokuvauksessa kuvattavaa ei yllätetä, sillä hän itse saa sanella ajan ja paikan ja luoda kiireettä mielikuvansa yhdessä kuvaajan kanssa.

Savolaisen menetelmä on nyt jollakin tapaa hyvin ajassa kiinni, eikä vain siksi, että kiinnostus valokuvaamista kohtaan on lisääntynyt digikameroiden myötä.

Valokuvaaminen on omanlaisensa vuorovaikutuksen väline ja siksi luottamus kuvaajan ja kuvattavan välillä on tärkeää. Hoito- ja terapiatyön välineeksi valokuvaus sopii siksi, että taiteen välityksellä on mahdollista keskustella aroistakin asioista.

Taide antaa mahdollisuuden ottaa esille asioita, joita hoito- ja terapiasuhteessa ei välttämättä tulisi koskaan nostettua keskusteltavaksi. Keskustelu voi lukkiintua varsinkin, jos istutaan pelottavan virallisesti pöydän ääressä ja hoitoa koskevat paperit ovat valkoisena muurina välissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.