Penkkiurheilijan painajainen

Timo J. Tuikka

Kolmannella luokalla opettajamme käski uskonnon tunnilla kirjoittaa rukouksen. Muistan vieläkin vihkoon rustaamani nöyrän pyyntöni: ”Hyvä Jumala. Anna televisiosta tulla enemmän urheilua.”

Rukous oli perusteltu, sillä siihen maailman aikaan urheilua ei tullut televisiosta kuin muutamana hulluna päivänä vuodessa. Koko Suomi pysähtyi sunnuntai-iltaisin Urheiluruudun aikana ja tapaninpäivän kaksikielinen tv-lähetys HIFK–Botnia-jääpallo-ottelustakin oli yhtä juhlaa. 1980-luvun katsoimme silmät onnen sikkuroilla jäädytyskoneen kiertämistä Izvestija-turnauksen erätauoilla.

Helsingin-tätini lähetti pahimpaan urheilunälkääni hätäapupaketteina videokasetteja, joille hän oli nauhoittanut taivaskanavilta wrestlingiä ja jääkiekkoa.

Vuonna 1991 rukoukseni kuultiin viimein. Lontoon kirjeenvaihtajana tv-ruutulaseissaan raportoinut Kari Mänty palasi Suomeen Ylen urheilupäälliköksi. Mänty toi Brittein saarilta mukanaan pitkät urheilulähetykset ja kisastudiot. Erätauolla ei tarvinnut enää toljottaa krapulaisen venäläiskuskin liirailua, vaan kisastudioissa asiantuntijat puivat urheilua ”eikö olekin näin” -Männyn opastamana.

Suomalaisen tv-urheilun ikimuistoisin hetki koettiin syksyllä 1991 Kimmo Kinnusen voitettua Tokion yleisurheilun MM-kisojen keihäskultaa. Ilkka Kanerva soitti kisastudioon vihreään lankapuhelimeen onnittelusoiton liikuttuneelle Jorma Kinnuselle. ”Se on Kanervan Ike tässä tere.”

Mänty sai hankittua myös Mestareiden liigan pilkkahintaan kertomalla totuudenmukaisesti, ettei Suomessa ymmärretä jalkapalloa.

1990-luvun loppupuolella urheilusta tuli niin valtavaa bisnestä, ettei Suomeenkaan herunut futista enää alennusmyynnillä. Opiskeluaikoina parhaimpien kavereiden joukkoon pääsi hankkimalla lautasantennin ja Canal-plussan Valioliigan katsomiseen.

Vielä vuosikymmen sitten urheilun tv-tarjonta pysyi lähes kohtuuden rajoissa, mutta sitten taivaan portit repesivät. Yhtäkkiä kaapelitelevisiostakin saattoi seurata toistakymmentä urheilukanavaa vuorokauden ympäri. Valioliigaa pystyi seuraamaan neljää ottelua samaan aikaan, jos pystyi. Urheilua tunki joka tuutista ja lopulta koko maailman urheilut olivat saatavilla internetin välityksellä.

Muutama vuosi sitten havahduin yöllä kello 2.30 valvepainajaiseen. Ymmärsin vuoden 1985 rukoukseni muuttuneen toteutuneeksi tv-helvetiksi, kun katsoin jaetulta ruudulta yhtä aikaa nopeuslentoa ja potkunyrkkeilyä.

Aika ei enää riitä katsomaan murto-osaakaan huippu-urheilusta, vaikka tallentaisi lähetykset ja katsoisi vain loppuratkaisut pikakelauksella. Kun kaikki urheilu on nähtävissä vähintään maksullisesti, arvokisatkin kokevat jätti-inflaation. Eipä tullut Lontoon olympialaisia monta tuntia seurattua.

Tulevaisuudessa yhä nopeutuvassa maailmassa eri urheilulajit kilpailevat ihmisten tv-ajasta. Katsojat eivät halua tuhlata aikaansa alituisiin pelikatkoihin. Amerikkalaisen jalkapallon ystäville suunnattu Red Zone -nettipalvelu on tässä suhteessa edelläkävijä. NFL-kierroksella lähetyksessä siirrytään aina sinne, missä peli on käynnissä ja pallo 20 jaardin maalintekoalueella.

Kirjoittaja on vapaa tutkija ja

Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.