Avaa silmäsi

Markus Haapoja

Muutin Jyväskylään alkusyksystä. Minulle kaupunki avautui vieraana, muutamasta aikaisemmasta vierailusta huolimatta. Yhtälailla se tarjoutui mahdollisuutena ja kaupunkina, joka tulisi käymään vähitellen tutuksi.

Mietin kuitenkin miten paikalliset näkevät kaupunkinsa. Taatusti hyvin eri tavalla. Minä asuin elämäni kaksikymmentä ensimmäistä vuotta Seinäjoella ja kotikaupungista muodostui itsestäänselvyys. Paikat olivat tuttuja, eikä niitä arvostettavia juttujakaan tullut katsottua kiinnostuneena. Seutu oli läpikaluttu.

Joten mitä minä näen Jyväskylässä eri tavalla kuin alueella vuosia asuneet? Näen kaupungin elävänä ja hyvinvoivana. Näen hyvin erilaisia ihmisiä niin taustoiltaan, kuin vaikkapa iältään tai pukeutumiseltaan.

En tiedä pistävätkö vakioasukkaat merkille kaikkea tätä. Tai näkevätkö he sitä mahdollisuutena? Ihmiset tapaavat usein sulkeutua kaltaistensa joukkoon, jolloin vuorovaikutus ryhmien välillä jää pieneksi. Mutta miksei katsomustaan voisi avartaa?

Jyväskylä on laaja ja sisällöltään monipuolinen paikkakunta. Pelkästään keskustassa on hieno valikoima kahviloita, ravintoloita ja kauppoja. Paikallisliikenne on ehkä kallista, mutta ainakin se kulkee hyvin ja säännöllisesti.

On hienoa arkkitehtuuria ja enemmän Alvar Aaltoa, kuin muissa Suomen kaupungeissa. Monille paikallisille nämä ovat ehkä samaa vanhaa, vaan eivät ”vieraalle”.

Tasaisella Etelä-Pohjanmaalla asuneena mäkinen Keski-Suomi yllättää. Varsinkin pyörän selässä eron huomaa. Toisaalta peltojen ja latojen sijasta on välillä mukava nähdä metsiä ja järviä.

Pelkästään Jyväskylän seudulta löytyy monia kauniita paikkoja. Minä ainakin ihailen maisemaa ylittäessäni Kuokkalan siltaa, joka halkoo mahtipontisesti maisemaa.

Jyväskylä on kulttuurin kaupunki. Elävää musiikkia, tapahtumia ja taidetta löytynee jokaiseen makuun. Mutta kuinka iso osa jyväskyläläisistä pistää merkille tarjonnan? Kaupunkiin voi tulla paljon uutta jo muutamassa vuodessa, aivan huomaamatta.

Moniko paikallinen on päivittänyt tietojaan kaikista kaupungin uusista jutuista? Ehkäpä se pari vuotta sitten tylsäksi käynyt vakiokuppila tarjoaakin nykyään jotain aivan muuta.

Seuraan laajalti urheilua ja Jyväskylässä sille on hyvät edellytykset. Se ei kuitenkaan ole vain mahdollisuus päästä seuraamaan tunnettuja pallopelejä, vaan laaja urheiluvalikoima tarjoaa esimerkiksi lapsille ja nuorille monipuolisesti mahdollisuuksia harrastaa. Kuinka moni jyväskyläläinen tietää kaupungin rugby-seurasta tai käsipallo-tiimistä?

Uutena asukkaana minä tahdoin ottaa selvää uudesta kaupungista ja sen mahdollisuuksista. Mutta olenko minäkin muutaman vuoden kuluttua yhtä epätietoinen kaupungin uusista tuulista, kuin kuka tahansa muukin perusasukas? Toivottavasti en. Pyrin pitämään aistini avoinna myös jatkossa.

Ehkäpä meistä jokainen voisi välillä oikeasti katsoa ympärilleen ja huomata minkä keskellä elää. Enkä puhu nyt vain omasta lähiseudusta. Puhun myös elämästä ylipäätään. Kannattaa avata silmät.

Kirjoittaja on Tänään-osaston toimitusharjoittelija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.