Läheltä löytyy kaunista ja rumaa

Tuula Puranen

Loppusyksy, tai alkutalvi, on niin masentavaa aikaa, ettei siitä jaksa edes valittaa. Onneksi pimeyttä ja hyyhmää kestää vain seuraavat viisi kuukautta.

Syyslomalla olisi pitänyt päästä vähintään Kanariansaarille, mutta matkabudjetti riitti vain Korpilahdelle. Ei hassumpaa sekään, viimeinkin tuli käytyä Oravivuoren kolmiomittaustornissa, jota nähtävyytenä mainostetaan kyltissä ysitien penkalla.

Oravivuori kuuluu Struven astemittausketjuun, joka kuuluu Unescon Maailmanperintöluetteloon. Tulipahan sekin selväksi, mikä on moinen astemittausketju.

Tornille on parkkipaikalta kävelymatkaa noin kilometri, suurimmaksi osaksi ravakkaa nousua. Nousun suoritimme alppityylillä, eli kerralla ylös ja alas, eikä rinteelle perustettu leirejä.

Ei olisi kannattanutkaan, sillä eväitä ei ollut mukana, ja kahvipullokin jäi keittiön pöydälle. Mitä sitä kuivin suin leireilemään.

Viimeistään perillä eväät kyllä olisivat maistuneet. Miksei sitä jo opi, että luontoon lähtiessä pitää aina tehdä eväät, vaikka olisi ruokapöydästä lähtenyt.

Kannatti kiivetä, sillä syksyinen myrskymaisema tornin huipulta oli upea. Päijännettä saarineen silmänkantamattomiin, toisella puolella havumetsää. Kärkisten sillan pylonit kiiltelivät auringon pilkahtaessa esiin.

Keljonlahden voimalaitoksen piippu ei onneksi näkynyt. En pidä voimalasta, sillä tunnen itseni kaupunkilaisena jotenkin jymäytetyksi.

Mielikuvani mukaan Keljonlahdella poltetaan enimmäkseen vain joutilasta turvetta. Se kuljetetaan paikalle järveä pitkin proomuilla, jotka hiljakseen lipuvat tuulen mukana rantaan. Siellä odottavat kansallispukuiset neitoset ja nuorukaiset, jotka lastaavat turvapaalit vankkojen ja tervehampaisten suomenhevosten vetämiin kärryihin.

Voimalaitokselle johtaa rannasta päivänkakkaroiden ja orvokkien reunustama heinittynyt tie. Aurinko paistaa ja liito-oravat hyppelevät terho suussa puusta puuhun.

Joskus kovilla pakkasilla iloiset työmiehet viskaavaat uuniin muutaman miehenpituisen koivuhalon. Piipusta tuprahtaa silloin hieman enemmän savua, mutta se haihtuu saman tien ilmaan.

Todellisuus on toinen. Turvetta ei kuulemma saada riittävästi, mutta onneksi kaukana Uralilla seitsemän pientä kääpiötä louhivat ahkerasti kivihiiltä, jota voimme Jyväskylässäkin polttaa. Miljoonia palaa sitä ennen laitteiston muuttamiseen myös kivihiilelle sopivaksi.

Samaan syssyyn kannattaisi rakentaa myös ydinvoimavalmius, se lienee seuraavaksi edessä. Ensin halkeaa Uraalin hiili, sitten uraani.

Koska voimalaitoksen savupatsas näkyy sopivalla tuulella omaan pihaan, on kai aiheellista varautua jo pahimpaan. Joditabletteja lääkekaapista jo löytyy, lisäksi olen tehnyt suullisen hoitotestamentin mieheni kanssa, jonka hän lupasi tarvittaessa täyttää.

Jos joudun laitoshoitoon, minulle ei missään vaiheessa saa syöttää Pajalan puuroa. Kaikki synnytysosastolla olleet tietävät tuon inhan kuitupuuron, joka takertuu kitalakeen ja kurkkuun. Puurossa törröttää tähkiä ja akanoita ja ties mitä riihen pohjalta lakaistua. Mieluummin ummetus kuin Pajalaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.