Valitut jakavat valtapaikat

Lasse Kangas

Kuntavaalien maakunnallisia ja paikallisia liikahduksia voi eritellä monilla tasoilla.

Perussuomalaiset on suurin voittaja. Valtakunnallista huomiota saaneen loikkarin, Toimi Kankaanniemen ja puolueen kahden valtiopäivämiehen menestyksenvarjoon on jäänyt maakunnallisesti vaalien tärkein perusuomalaisten tapaus. Vähättelemättä Teuvo Hakkaraisen äänikuninkuutta Viitasaarella tai Kauko Tuupaisen 1 296 ääntä Jyväskylässä perussuomalaisten kannalta merkittävintä on Keski-Suomessa professori, ylilääkäri Mauno Vanhalan 1 188 ääntä Jyväskylässä.

Vanhala nousi perussuomalaisten maakunnalliseen kärkikaartiin. Sillä saattaa olla syvällisiä vaikutuksia puolueen asetelmiin Keski-Suomessa seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Jyväskylän äänikuningattaren Riitta Mäkisen (sd.) tehtävät ja valta ovat yksi kiinnostavimmista kysymyksistä. Ottaako Mäkinen vaativimman ja vaikutusvaltaisimman tehtävän, kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden?

Kansanedustajat menestyvät kuntavaaleissa yleensä hyvin.

Mauri Pekkarisen kannatus on kuitenkin ilmiönä ainutlaatuinen. Hänet valittiin ensimmäisen kerran Jyväskylän kaupunginvaltuustoon 347 äänellä vuonna 1976. Nyt yhdeksännellä kerralla ropsahti 1 699 ääntä. Mihin näin kestävästi kasvavaa kannatusta saava poliitikko vielä ehtiikään!

Monet ensikertalaiset saivat suuria äänimääriä. Pankinjohtaja Heikki Kuurne (kesk.) kahmaisi Joutsassa 396 ääntä. Kuurneen ylivoimaisuutta osoittaa se, että toiseksi yltänyt Sari Järvinen (kesk.)sai 134 ääntä.

Myös monella papilla on kova kannatus.

Kirkkoherra Olavi Vuori (kesk.) oli 352 äänellä Saarijärven ylivoimainen äänikuningas. Tulos merkitsee sitä, että eläkkeelle juuri siirtyneen kirkkoherran väkevää sanaa kuunnellaan Saarijärvellä myös maallisen vallan asioissa.

Sama koskee Muuramea. Seurakuntapastori Mika Ilvesmäki (kesk.) nousi ykköseksi. Suosittu pastori saattaa olla seuraavat neljä vuotta joko Muuramen valtuuston tai kunnanhallituksen puheenjohtaja.

Saarijärvellä ja Muuramessa nousee nyt esille sekin, että maalaisliitto–keskustassa on perinteitä pappien kansanedustajuudelle.

Keuruun rovasti ja entinen kansanedustaja Lauri Oinonen oli kaupungin äänikuningas, eikä ensimmäistä kertaa.

Monissa pitäjissä tuli paljon uusia valtuutettuja ja ilahduttavasti myös nuoria.

Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja Petri Honkonen Pylkönmäeltä valittiin Saarijärven valtuustoon puolueensa ehdokaslistan toiseksi suurimmalla äänimäärällä. Siitä on hyvä ponnistaa eteenpäin politiikassa.

Konneveden reippaasti nuorentuneessa päättäjäkaartista on Keski-Suomen nuorin valtuutettu, 19-vuotias varusmies Antti Varis (kesk.). Hyvä suoritus, sillä sotilaan asemat vaalitaistelussa eivät ole kaksiset.

Viitasaaren valtuustoon valittiin Kekkosen sisarukset. Sonja on vakaumuksellinen sosiaalidemokraatti ja Anssi yhtä aatteellinen keskustalainen. Onko nimi enne ja kumman kohdalla vai molempien?

Viitasaaresta tuli näissä vaaleissa joka tapauksessa nuorekkaan punamultayhteistyön kaupunki.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.