Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Huojuva lato - Rakkaus ja juuret

Juhana Unkuri

Country on saanut Suomessa varsin vähän jalansijaa. Tunnetuimpia nimiä on ollut Freud Marx Engels & Jung. Suurista tähdistä esimerkiksi Kari Tapio esitti myös country-vaikutteista iskelmää.

Vuonna 2008 perustettu pohjoiskarjalalainen Huojuva lato on saanut suomalaisissa kantripiireissä varsin innostuneen vastaanoton. Yhtyeen toinen pitkäsoitto, Rakkaus ja juuret kunnioittaa genren amerikkalaisia perinteitä tarjoten samalla leimallisesti kotimaisen tulkinnan.

Sovituksissa ja soitannossa tavoitetaan Amerikan countryn juurevia tunnelmia. Ilkka Vartiaisen taidokas pedal steel -kitarointi nousee vahvasti esiin. Tarinoiden miljöönä ei ole esimerkiksi Nashville vaan Pohjois-Karjala. Sanoituksissa kaivataan jotain tai jonnekin. Oman tuotannon lisäksi kolme coveria sisältävän levyn uusista sävellyksistä ja teksteistä vastaa laulaja Suonna Kononen.

Levy on leppoisan hyväntuulista countrya, mutta romanttisella tavalla myös asennemusiikkia. Lisäsärmä olisi silti tehnyt hyvää, esimerkiksi hieman terävämpi tekstikynä tai paikoin iloluontoisempi soitanto. Nyt sitä tarjoaa erityisesti energisen pianon johdolla etenevä Kalliit kilometrit.

Kommentoi

Mainos: Pieksämäen kaupunki tuulipuisto

Itäisen Suomen suurin tuulipuisto rakentuu Pieksämäelle

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut