Sony Music
Runoilija Saima Harmajalta nimensä napannut Harmaja aloitti uransa Nick Cave & The Bad Seeds –tribuuttiyhtyeenä. Lainalaulut alkoivat kuitenkin kyllästyttää nopeasti, ja niinpä bändi päätti tehtailla omaa materiaalia.
Raahelaisyhtyeen vokalistina ja sanoittajana häärii paremmin metallimiehenä tunnettu JP Leppäluoto (Charon, Northern Kings). Ennakkoluuloista huolimatta hänen tumma äänensä taipuu hienosti myös rauhallisempaan ilmaisuun.
Leppäluoto ja kumppanit liikkuvat kolmannella albumillaan erittäin seesteisissä tunnelmissa. Marras on yhtä pitkää balladia, joka alkaa aueta vasta muutaman kuuntelun jälkeen. Tyylikkään hidastelun katkaisevat pop-henkinen Hän tanssii kevein askelin ja Syntymähumala.
Nick Caven vaikutus kuuluu edelleen Harmajan musiikissa vahvana. Pianovetoiset laulut tarjoavat monta esimerkkiä (Kaamos ja Syys, Vieras) siitä, miten Caven tyyli istuu meikäläiseen mielenmaisemaan.
Vaikka muotoseikat ovatkin kunnossa, Harmajan melankolisesta suomipopista ei löydy samankaltaista intensiteettiä kuin australialaisen saarnamiehen paatoksesta. Toivottavasti yhtye uskaltaa seuraavalla levyllään viedä musiikkiaan uudenlaiseen suuntaan.
Mikko Siltanen
Harmaja tänään Pub Katseessa.