Taiteenlajin tilannekuva

Päin näköä! -teoksen kukin taiteilija on piirtänyt kirjaan uuden, kolmesivuisen työnäytteen. Ville Hännisen kertomuksessa pakkomielteiset "sarjakuvaajat" muistuttavat epäilyttävästi sarjamurhaajia, mutta ainakin sarjakuva on päässyt museoon kuten todellisuudessakin. x

Aki Jörgensen

Sarjakuva

Ville Hänninen ja Harri Römpötti

Päin näköä! 16 suomalaista sarjakuvataiteilijaa.

Like 2011. 186 s.

Useimmista taiteenlajeista olisi julkeaa, monista aivan naurettavaa väittää, että eläisimme tällä hetkellä lajin kultakautta.

Mutta suomalaisesta sarjakuvasta puhuttaessa väite ei tunnu väärältä. Sen esittävät Ville Hänninen ja Harri Römpötti tänä syksynä julkaistun Päin näköä! -teoksensa johdannossa.

Kyse ei ole vain siitä, että sarjakuvasta on tullut salonki- ja kulttuurisivukelpoista, vaan myös sarjakuvan taiteellisesta tasosta Suomessa.

Meillä tehdään kansainvälisesti arvostettua, kunnianhimoista sarjakuvaa, joka ei ole ainakaan vielä kangistunut instituutioksi tai teollisuudeksi. Laji etsii yhä rajojaan, Hänninen ja Römpötti sanovat.

Päin näköä! on haastattelu- ja tekijäesittelyteos, joka kytkeytyy Kiasman kevään 2012 taidesarjakuvan näyttelyyn.

Kytkös on jo sinällään kiinnostava. Kiasman intendentti Arja Miller linjaa esipuheessaan sarjakuvan osaksi nykytaidetta. Luokittelu on yllättävä, mutta sentään osuvampi kuin toisinaan yhä kuultava väite sarjakuvasta osana kuvataidetta.

Nykytaide on kelvollinen viitekehys monille Hännisen ja Römpötin esittelemille taiteilijoille, vaikkei sentään kaikelle sarjakuvalle.

Näyttelyn ja kirjan rajaus kulkee sekä nykyisyydessä että taiteessa: suositut strippisarjakuvat on rajattu pois, samoin tekijöistä vanhat kehäketut.

Mukaan valituista 16 taiteilijasta noin puolet on ehdottomia mestareita, puolet tulevaisuuden lupauksia. Jokainen esitellään ja haastatellaan, ja jokainen on piirtänyt kirjaa varten kolmen sivun sarjakuvan ja kertonut omin sanoin sen tekemisestä.

Esittelyteoksen käsite johtaa silti harhaan, sillä Päin näköä! ei ole suunnattu aivan vasta-alkajille. Parhaimmillaan Hännisen, Römpötin ja taiteilijoiden vuoropuhelu kasvaa laadukkaaksi sarjakuvailmaisun analyysiksi tekijöitä jo tunteville, usein mainitun Scott McCloudin jalanjäljissä. Esittelynä Päin näköä! toimii siinä mielessä, että sen lukeminen synnyttää halun lukea lisää - ja lukija saakin olla huomattavan sarjakuvaoppinut, jos ei löydä koko opuksesta mitään uutta luettavaa.

Ilahduttavasti Päin näköä! toimii paikoin sarjakuvakritiikkinä: esiteltäviä tekijöitä ei toki liiemmin haukuta, mutta heidän teoksiaan arvotetaan parhaimmiston ja perustason termeillä.

Sen sijaan taiteilijoiden työnäytteiden making of -tarinat osoittautuvat pettymyksiksi. Aika harva malttaa - tai uskaltaa - ihan oikeasti vastata kysymykseen työtavoistaan, ja vaatimuksen kuittaaminen uudella sarjakuvalla tuntuu fuskaukselta.

Työläästä työnäytevaatimuksesta johtuen lukija jää miettimään, saivatko tekijät kirjaansa kaikki haluamansa taiteilijat. Sitä Hänninen ja Römpötti eivät kerro, eivätkä muutenkaan väitä kirjaa best of -kokoelmaksi. Silti sen antama kuva kotimaisesta taidesarjakuvasta on kattava.

Joukossa on Ville Rannan ja Ville Tietäväisen kaltaisia mestarikertojia, joiden albumeita voi suositella lähes kenelle tahansa. Kansainväliset menestyjät kuten Matti Hagelberg ovat toki mukana, mutta arvo on annettu myös Savon shamaaniksi kutsutun Jyrki Heikkisen kaltaisille vähemmän tunnetuille nimille. Mukana on myös Pauliina Mäkelän ja Terhi Ekebomin kaltaisia kuvataiteilijoita, joille sarjakuva on vain yksi ilmaisumuoto useiden joukossa.

Päin näköä! paljastaakin peittelemättä, kuinka useilla suomalaisilla nykysarjakuvantekijöillä on taidekoulutus. Taidesarjakuvamme on kuvallisesti monipuolista, mutta samalla paikoin hyvin lähellä kuvataidetta tai taidegrafiikkaa. Suomessa ei juuri tehdä sarjakuvia lapsille - eikä amerikkalaisen viihdesarjakuvakerronnan ystäville.

Taiteenlajin lyhyestä aikajanasta kertoo, että Hänninen ja Römpötti kertovat Katja Tukiaisen Intia-kirjan (2002) "vaikuttaneen kokonaiseen piirtäjäsukupolveen". Lienee siksi liian aikaista sanoa varmaksi, millaisen jäljen Päin näköä! -opuksen 16 taiteilijaa lopulta suomalaisen sarjakuvan historiaan jättävät. Kultakauden jatkuessa kirjalla on arvoa tämänhetkisen tilanteen tallenteena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.