Nikolai Blad - Asunnoista puheen ollen

Mikko Siltanen

Karkia Mistika Nikolai Blad on yksi aliarvostetuimpia suomalaisia laulaja-lauluntekijöitä. Omaperäinen trubaduuri julkaisi ensimmäisen albuminsa jo 1990-luvun puolivälissä ja on siitä lähtien tehnyt musiikkia valitettavan pienelle kuulijajoukolle. Blad on tullut tunnetuksi myös vanhojen tangojen tulkitsijana.

Nyt herra on kuitenkin palannut omien laulujensa pariin. Tango kuuluu niissä edelleen vahvana, mutta mukana on myös annos Vysotski-henkistä laulelmaa.

Albumin otsikko on harvinaisen kuvaava, sillä tosiaankin Blad laulaa muuttamisesta, koti-ikävästä ja muista jokapäiväisistä ilmiöistä. Hän rakentaa arkisista aiheista pieniä tarinoita, joista löytyy herkullisia yksityiskohtia. Levyn nimikkokappale on varmasti hauskin muuttamisesta tehty suomenkielinen kappale.

Asunnoista puheen ollen on parasta Bladia pitkään aikaan. Monipuolinen levy osoittaa, että hän osaa luoda lauluihinsa vahvoja tunnetiloja ja viedä kuulijan mitä erilaisimpiin ympäristöihin. Instrumentaalinumero Venetanhontiessä tähän ei tarvita edes sanoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.