Tieto-Finlandian valitsija ei odottanut innostuvansa jäkälistä

STT

Tieto-Finlandia-palkinnon on voittanut professori Soili Stenroosin johtaman ryhmän teos Suomen jäkäläopas.

Voittajan valinnut professori Alf Rehn kiittää kirjan tieteellisiä ansioita. Hän painottaa myös teoksen ajankohtaisuutta aikana, jolloin maailman ekologinen järjestelmä on joutunut paineiden alle. Rehnin mukaan voittajakirja on sekä jämptin asiallinen että tunteita herättävä, täynnä sekä tietoa että sielua.

- En odottanut innostuvani jäkälistä, niiden monimuotoisuudesta, niiden väreistä ja olemuksesta. Teos haastoi ja yllätti minut, ja loppujen lopuksi en voinut kuvitella parempaa kriteeriä Tieto-Finlandialle, Rehn perusteli valintaansa.

Rehn kiitteli myös viittä muuta palkintoehdokkuuteen yltänyttä kirjaa.

- Kaikki ehdokkaat ovat ansiokkaita ja osoittavat kukin omalla tavallaan, mitä tietokirja voi parhaimmillaan olla.

- Yksi voi olla syvällinen, toinen urotyö, kolmas innostava ja neljäs opettavainen. Loppujen lopuksi valitsijan täytyy kuunnella niin sydäntään kuin järkeään ja tehdä valintansa, Alf Rehn pohdiskeli.

Tieto-Finlandia-palkinnon arvo on 30 000 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.