Neds

Elokuvan Neds mukaan työväenluokkaisen nuoren oli vaikea pysytellä erossa jengeistä 1970-luvun Glasgow'ssa. Peter Mullanin kolmas elokuva pohjautuu omakohtaisiin kokemuksiin.

KAISA HILTUNEN

Skotlantilaisen näyttelijä-ohjaaja Peter Mullanin Neds ei ole helppoa katsottavaa. Vihainen draama käsittelee nuoren pojan kautta vaikeutta nousta oman yhteiskuntaluokkansa kahleista. Nimi Neds on lyhenne sanoista non-educated delinquents, mikä tarkoittaa kouluttamattomia rikollisia.

1970-luvun Glasgow'hun sijoittuvassa tarinassa nuori John McGill päättää peruskoulun erinomaisin arvosanoin. Lukumies aikoo mennä yliopistoon. Lukiossa tie nousee kuitenkin pystyyn.

John elää maailmassa, jossa jengit pitävät valtaa. Hänen isoveljensä on erotettu koulusta ja on pelätty jengiläinen. John on toista maata, mutta vain siihen asti, kunnes hänet uhataan piestä ja hän tajuaa, mikä valta väkivallalla on.

Lukioikäistä Johnia esittävä Conor McCarron on lempeäkasvoinen, rauhallisen oloinen poika. Hänen elämässään on kuitenkin liian monia huonoja vaikutteita. Isä, jota Peter Mullan itse esittää, on terrorisoiva hirviö. Äiti on kyvytön tekemään mitään ja pikkusisar elää pelossa.

John huomaa, että ystävien saaminen ylemmistä luokista ei käy niin vain ja että hyvä käytös ei aina johda hyvään lopputulokseen. Tässä tilanteessa väkivalta alkaa houkuttaa.

Johnin muutos tunnollisesta koulupojasta häiriintyneeksi rikolliseksi on pysäyttävää katsottavaa. McCarronin roolityö on elokuvan kantava voima.

Ongelmallinen sen sijaan on Mullanin esittämä isä, jonka hirviömäisyys on suorastaan makaaberia ja liioiteltua. Mullanin ratkaisu esittää naiset vikisevinä pelkureina on sekin yllätyksetön ratkaisu.

Kauhun tunnelmat sävyttävät tarinaa muutenkin. Väkivallan uhka on ilmassa kaiken aikaa. Puukosta voi saada missä vaan. Ohjaajan taiteellinen vapaus ilmenee kohtauksissa, joissa asuinalueet muuttuvat yöllisiksi saalistusmaiksi.

Lopun surrealistinen leijonakohtaus symboloi osuvasti sitä, että usein ihminen on ihmiselle pahin vihollinen. Järjettömän väkivallan keskellä John McGillillä ei ole paljon toivoa. Näkemys on varmasti realistinen, mutta Mullanin halu provosoida ja shokeerata kaiken aikaa häiritsee hivenen.

Luokkateema tuo mieleen toisen britin, Ken Loachin elokuvat, kuten Nimeni on John (1998) ja Huoleton nuoruus (2002), joista ensimmäisessä Mullanilla oli päärooli. Mullanin tyyli ei ole kuitenkaan silkkaa sosiaalista realismia. Kevennyksenä tässä huumoristaan huolimatta raa'an säälimättömässä elokuvassa on yksi fantasiajakso, jossa John kohtaa itsensä Jeesuksen.

Elokuvassaan Magdalena-sisaret (2002) Mullan kritisoi naisia Irlannissa orjuuttanutta katolista järjestöä. Henkilökohtaisiin kokemuksiin pohjaavassa Nedsissa Mullanin viha kohdistuu pakkopaitaan nimeltä luokkayhteiskunta sekä sen autoritääriseen koululaitokseen.

Ohjaus: Peter Mullan. Pääosissa: Conor McCarron, Peter Mullan, Greg Forrest, Gary Lewis, Richard Mack, Martin Bell. Lajityyppi: draama (K15).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.