TOMMI PARKKO - Pelikaani

HANNU WAARALA

Savukeidas 2011. 54 s.Hiljakseen julkaisevan Tommi Parkon (s. 1969) kolmas runokokoelma Pelikaani sisältää mystisiä, salattuja, umpioituneita rajapintoja, lyyrisiä epätodennäköisyyksiä etsiviä sävyjä. Ehkäpä juuri tämä sulkeutuneisuus, varuillaanolo, ilmaisullinen oppositio synnyttää lukijassa kiinnostusta ja valppautta.

Elämmehän kulttuurissa, jossa avoimuuden synonyymi on usein tyhjänpuhuminen. Tämän vastakohtana Parkon helposta kommunikoinnista kieltäytyvät runot toimivat virkistävästi.

"...Kaiva tuhat kuvaa arkistosta,/ kun ruuhet ovat menneet,/ kalat tulevat pintaan, kerjäävät// pullaa, minä uitan venettä joessa." Ekologinen huoli on läsnä Parkon säkeissä kuten suurella kollegalla Jaan Kaplinskilla.

Aivan erityisellä tavalla Parko rakentaa runoonsa eräänlaista kerrostunutta, sisäistä antropologiaa. Minän vaihtoehtoisia ilmentymiä ilmenee kuin huomaamatta myytin, maiseman, luonnon, historian laskoksissa; lieveilmiöitä, joskus jopa henkilökohtaisia tunnustuksia, verhottuja keppihevosia ihmisten teoille ja tekosille.

Runo uskaltaa olla epätodennäköinen, oma likiarvoinen maailmansa. Sillä on kuitenkin ironian kautta jonkinlainen mahdollisuus, absoluutin kaipuu.

Parkon keskipakoisia kuvia vastaa hänellä liikkuvan rytmin ajatus, kielen dynaamisuuden vaatimus. Se onkin näiden runojen pelastus, rytmin kautta syntyvä muodon hallinta. Muutoin, joskus harmaan sävyjen variaatiot voisivat johtaa lähes kohtalokkaaseen kuivakkuuteen, jopa ehtyneeseen suoneen. Tämänkin puutteen runoilija tiedostaa, korjaa rytmin avulla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.