Nyrki Tapiovaaran haaste

Hannu Waarala

Talvisodassa 28-vuotiaana kaatuneen Nyrki Tapiovaaran (1911-1940) viisi elokuvaa loivat visuaalisen perustan, eräänlaisen ilmaisullisen paradigman myöhemmällekin suomalaiselle elokuvalle.

Juhani Ahon filmatisointi Juha (1937), Runar Schildtin romaanin sovitus Varastettu kuolema (1938), F.E. Sillanpään teos Miehen tie (1940), ja anarkistiset komediat, Kaksi Vihtoria (1939) ja Herra Lahtinen lähtee lipettiin (1939), ovat edelleenkin ainutlaatuisia visuaalisia suorituksia; ja haaste esimerkiksi nykyelokuvan kerronnalliselle yksioikoisuudelle ja näkemyksettömyydelle.

Mikään ei kuitenkaan syntynyt tyhjästä. Nuori Nyrki Tapiovaara vaikutti 1930-luvun alkupuolelle Projektiossa, Suomen ensimmäisessä elokuvakerhossa, maisteri Nils Gustav Hahlin ja arkkitehti Alvar Aallon ohella. Alvar Aalto oli tutustunut elokuvakerholiikkeeseen ja kokeelliseen elokuvaan Pariisin ja Lontoon matkoillaan, joilla hänellä oli mukanaan aina elokuvakamera. Näillä matkoillaan hän ystävystyi muun muassa avantgarde- elokuvantekijän, Maholy-Nagyn kanssa. Alvar Aalto toi tullessaan kansainvälisiä yhteyksiä ja tarjosi uusia virikkeitä nurkkakuntaiseen sekä käpertyneeseen Suomeen.

ProjeKtiossa esitettiin eurooppalaisen kokeellisen elokuvan lisäksi myöskin harvinaista neuvostoelokuvaa, Eisensteinia, Vertovia, Pudovkinia. Jossain vaiheessa sensuurikin puuttui asiaan ja niiden esittäminen kiellettiin. Mutta neuvostoelokuvaa katsottiin innokkaasti kerhossa siitäkin huolimatta - virikkeenä, salaa ja rakkaudesta elokuvaa kohtaan. Sergei Eisensteinin Panssarilaiva Potemkinin (1925) visuaalisesta rytmistä ja elokuvan muodosta on tarttunut jotakin oleellista Tapiovaaran Varastetun kuoleman kuvan todistusvoimaan, visuaalisen kerronnan ensisijaisuuteen.

Tapiovaara ei ollut teoreetikko, mutta sivistyneenä elokuvamiehenä hän tunsi keskeisiä elokuvanteorioita. Kriitikkona ollessaan hän oli lukenut paljon, katsonut runsaasti elokuvia ja ohjannut myöskin teatteria. Tapiovaara kiinnitti pohdinnoissaan usein huomiota suomalaisten elokuvien käsikirjoitukseen, niiden sisäiseen onnahtelevuuteen. Huomio pätee hyvin kotimaisen nykyelokuvankin suhteen.

Tapiovaaran mielestä kolmin- ja nelikertaiset sattumat ohjaavat liikaa elokuvien juonta, sen sijaan että tapahtumat kehittyisivät välttämättömyyden painolla henkilöiden luonteesta ja ilmiöiden sisäisistä syy-yhteyksistä käsin. Tämä epäorgaaninen tapa kertoa tarinoita on nyt suomalaisen elokuvan helmasynti. Kun katsojalle pitää väkisin tarjota juonenkäänteiden sipsejä ja perunalastuja millä hinnalla tahansa. Nyrki Tapiovaara kiteyttää oman elokuvallisen eetoksensa komeisiin sanoihin, joista on nyt opiksi ja ojennukseksi nykyelokuvan tekijöille.

"Tulkaa ja tuokaa mukananne filmiin ihminen, ihminen yksilönä ja yhteiskunnan jäsenenä, tuokaa mukananne draamallinen muotoamiskykynne ja todelliset konfliktit, ihminen ihmistä vastaan ja maailmankatsomus maailmankatsomusta vastaan. Tuokaa mukananne runo ja jännitys, tuokaa mielikuvitus, äly ja tunne filmille."

Kirjoittaja on kriitikko ja kulttuuritoimituksen vakituinen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut