Hoitaako juoppoa vai narkkaria?

Maarit Lantto-Tolvanen

Kumpaa pitäisi ensin hoitaa, juoppoa vai narkkaria? Kummallakin on itseaiheutettu sairaus.

Tuohon itseaiheutettuun sairauteen sanoisin heti, että mikä sitten ei ole itseaiheutettua. Kun liikaa syö ja polttaa, viettää aikaansa epäterveellisessä ympäristössä ja löhöää sohvalla, niin sairastuuhan sitä.

Päihteiden käyttäjät luokitellaan yleisesti kakkosluokan kansalaisiksi, joiden katsotaan vievän muilta hoitorahat ja petipaikan sairaalasta. Jyväskylässä kiistellään nyt, minkä sortin päihdeongelmaisella on suurempi oikeus hoitoon.

APULAISKAUPUNGINJOHTAJA ja päihdehuollon johtaja syyttävät Päihdepalvelusäätiötä huumehoitojen suosimisesta alkoholihoitojen kustannuksella. "Vaikka alkoholi on huomattavasti suurempi ongelma kuin huumeet", he kirjoittavat Keskisuomalaisessa 16.4.2008.

Säätiön toimitusjohtaja vetoaa lukuihin, jotka osoittavat käyttäjien tarpeet. Kun alkoholiavokuntoutukseen pääsee viikossa, niin opiaattiriippuvaisten korvaushoitoon on hoitotakuun ylittävä yli kuuden kuukauden jono. Huumevieroituksen jonottaa kaiken aikaa 7-15 jyväskyläläistä.

"Hoitotakuu ja kiireettömän hoidon periaatteet ja suositukset koskettavat myös päihdeongelmaisia", Jyväskylän virkamiehet kuitenkin toteavat.

Kuusi vuotta toimineen säätiön aikana kävijämäärät ovat huimasti kasvaneet ja varsinkin hoitoon hakeutuneiden huumeiden käyttäjien määrä on lisääntynyt palveluiden tarjonnan johdosta.

Stakesin kehittämispäällikkö Airi Partanen antaa tukea säätiölle. Huumehoitoihin pitää pystyä sijoittamaan enemmän kuin alkoholihoitoihin.

Huumehoito sitoo resursseja, kestää usein vuosia, mutta hoitamattoman käyttäjän aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle ovat moninkertaiset.

PÄIHDEHUOLTOLAIN MUKAAN päihdepalveluiden järjestämisvastuu on kunnilla. Palvelujen on oltava sisällöltään ja laajuudeltaan kunnassa esiintyvän tarpeen mukaisia. Kaupungin edustajat toteavat noudattavansa lakia, säätiössä asia nähdään toisin.

Laki antaa asiakkaalle selkätuen. Jos kielteisestä päätöksestä valitetaan, päätös voidaan kumota ja kunnan on annettava tarkoituksenmukaista hoitoa. Kunta ei voi vedota budjetin niukkuuteen.

Päihdepalveluista viimeaikoina käyty keskustelu lehden sivuilla kertoo tulehtuneista suhteista. Osasyinä siihen voivat olla katkeruus ja asenteellisuus. Kuusi vuotta sitten perustettu säätiö aloitti puhtaalta pöydältä valitsemalla uuden johtajan. A-klinikoiden aikaisissa työntekijöissä saattaa olla vielä vanhaa kaikua; huumeiden käyttäjiin ei haluta tai osata suhtautua neutraalisti.

Loppujen lopuksi kaikesta tästä kärsivät asiakkaat. Säätiö ei enää veny, vaan tuottaa vain ne palvelut joista maksetaan. Oli jono miten pitkä tahansa.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen uutistoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut