Mitaleista viis, kilpailut pannaan

Pauliina Kinnunen

Kilpailut tekevät liikunnasta iloista vain voittajille. Niin on etenkin, jos urheilukilpailut ovat osa oppivelvollisuutta.

Olympia- tai MM-mitaleja en jäisi kaipaamaan. En, jos yksikään lapsi kärsii mitalien tavoittelusta. Pienellä ihmisellä ei ole kykyä päättää mikä laji ja kuinka paljon treeniä on hänelle sopivasti. Se on vanhempien tehtävä.

Suomalaiset lapset lihovat ja nuoret pitäisi saada liikkeelle. Kannatan koulun liikuntatuntien lisäämistä. Mutta mitä mahtaa kilpailuissa nolatuksi tuleminen tehdä liikkujan motivaatiolle?

EN USKO, ETTÄ opet osaavat käyttää kilpailua välineenä oikein. Tiedän, että liikuntatunneilla Jyväskylässäkin tehdään jakoja niin, että viimeiseksi joukkueeseen huudettavalla on itku silmässä. En usko, että luokan tai koulun sisäinen paremmuusjärjestys muuttuu peruskoulun aikana montaakaan kertaa. Yhdeksän vuotta viimeisenä ei tee itsetunnolle tai liikkumisen ilolle hyvää. Ne lapset, joilla on kilpailemisen palo, voivat harrastaa vapaa-ajallaan.

SE, ETTÄ KANSALLINEN itsetunto olisi ökyasuntoja ostelevista huippu-urheilijoista kiinni, on puppua. Kuka väittää vastaavasti, etteivät suomalaiset pärjää ilman huippuviulisteja? Talouselämä jyllää, sanon minä. Kilpaurheilussa liikkuvat isot rahat, tavoitteisiin on yllettävä keinoja kaihtamatta. Hintana ovat liian usein doping ja syömishäiriöt. Kilpaurheileva nuori ja terve nuoruus ovat pahimmillaan kaksi ihan eri asiaa.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen uutistoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut