Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Autoveron korotus nostaisi uusien autojen hintoja

STT

Autoalalla arvioidaan, että autoveroon esitetty korotus nostaisi henkilöauton hintaa reilut pari prosenttia eli keskimäärin 650 euroa. Uusi auto maksaa nyt keskimäärin reilut 30 000 euroa.

- Autoala on niin huonossa tilanteessa, että kaikki korotukset on pakko viedä hintoihin, sanoo Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa.

Rissan mukaan veronkorotus hyydyttäisi autokaupan, joka on juuri alkanut piristyä edellisen taantuman jäljiltä. Valtiovarainministeriö sen sijaan laskee saavansa veronkorotuksella 90 miljoonan euron lisätulot. Oletuksena on, että veron nousu ei käännä uusien autojen myyntiä laskuun. Ministeriön mukaan veroa voidaan korottaa, koska autojen päästöt ovat pienentyneet, mikä on pienentänyt verotulojen määrää. Autoveroa peritään auton ominaispäästöjen mukaan.

Autokauppa sukelsi taantuman vuoksi vuonna 2009, mutta myynti on kääntynyt uudelleen nousuun. Talousnäkymien synkkeneminen ei ole vielä vähentänyt autojen ensirekisteröintien määrää. Kaupan liiton mukaan myynnin kasvun hidastumisesta on kuitenkin merkkejä.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut