Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Eri esittäjiä - Ipanapa 2

ERI ESITTÄJIÄ

Ipanapa 2

EMI Finland

Viime syksynä julkaistu Ipanapa 1 -levy, jolla tunnetut artistit esittivät itse tekemiään lauluja, oli menestys. Se on myynyt miltei platinaa.

Ipanapa 2 jatkaa samalla idealla. Tekemiään lastenlauluja levyllä esittävät esimerkiksi Jenni Vartiainen ( Urho Kepponen), Anna Järvinen ( Onnenpäivänen) ja Mikko Kuustonen ( Hyvä rytmi).

Sanoituksista sen verran, että Lauri Tähkän vauhdikkaan Vattat täynnä -rallin idea on, että pitää tehdä töp töp töp, muttei mahat täynnä herkkuja tai tulee pieru.

Jyrki 69:n Lennä lennä lepakko -jazzblues kertoo lepakosta, joka on yökköjahdissa Stadin yössä.

Omintakeisin esitys on beatboxaaja Felix Zengerin suu-instrumentaali Suumusaa.

Laulut ovat tarttuvia, albumi tyylikkäästi sovitettu ja bändi, Bändibändi, mainio.

Levyn heikkoutena voi pitää, että parhaaseen lastenmusiikkiin aina kuuluva nyrjähtänyt huumori ja vapautunut anarkistinen henki hieman puuttuvat. Ipanapa 2 on vähän turhankin kiltti, mutta töp-töp-tum-tum -hokemineen epäilemättä toimivaa lastenmusaa.

PETRI KAIKOSUO

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut